Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Näsijärven jäätilanteessa jälleen uusi käänne – ”Kyllä se tämän päivän aikana vielä jäähän menee”

Näsijärven jäätilanteeseen on tullut pakkasten myötä jälleen muutos. Tampereen kaupungin satamapäällikkö Matti Joki kertoi keskiviikkona ennen aamukahdeksaa, että Näsijärvi saa kuluvan talven toisen jääkannen keskiviikon aikana. Edellinen suli pois noin kaksi viikkoa sitten. – Kello on vielä niin vähän, että kaikkea tietoa ei ole vielä saatavilla. Näsinselkä on jo jäässä, mutta järven pohjoisosista en ole aivan varma, Joki sanoi. Joen arvion mukaan pakkasta on kuitenkin sen verran, että jääkansi muodostuu koko järvelle kuluvan päivän aikana. – Kyllä se tämän päivän aikana vielä jäähän menee. Jää myös vahvistuu nopeasti ja saavuttaa 10-20 senttimetrin paksuuden nopeasti, Joki lisää. Jäällä liikkumisen suhteen tulee Joen mukaan olla kuitenkin varovainen. – On hyvä muistaa, että jäänvahvuus vaihtelee pienelläkin alueella. Jos jäällä liikkuu, on mukana hyvä olla jäänaskalit. Ilman niitä ei pääse vedestä pois, jos jää sattuu pettämään alta. Näsijärven lisäksi myös Pyhäjärvi on saanut pakkasten myötä jääkannen.