Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kolmen pelin härkäviikko tarjosi kirvesrinnoille neljä pistettä, tupsukorvien tuplasta irtosi puolikas potti

Jääkiekko Tappara lähti viikon koitoksiin U20-nuorten SM-alkusarjassa allaan kaksi peräkkäistä täyttä pottia, kun kirvesrinnat kaatoivat edellisellä kierroksella SaiPan vieraissa 4–2 sekä JYPin kotonaan reippain luvuin 10–1. Keskiviikkona 7. lokakuuta putki kuitenkin katkesi Lukon ryöstäessä pisteet Hakametsästä 4–2-voitolla. Kirvesrinnat kirivät ottelun aikana kaksi kertaa tasoihin ja yrittivät lopussa maalin takaa-ajoasemassa taas tasoitusta, mutta raumalaiset pääsivät iskemään ratkaisun ajassa 58.48 isäntien pelatessa ilman molaria. Tätäkin tiukempaa taistelu oli perjantaina Lahdessa, jossa Tappara väänsi Pelicansin kanssa aina rankkareille asti. Tällä kertaa tamperelaisten laariin ropisi yksi pinna, kun pelikaanit vetivät pidemmän korren numeroin 6–5. Kirvesrintojen viikon täydensi onnistunut paluu Hakametsään lauantaina. Isännät tykittivät ensimmäisessä erässä 4–0-johtoon, eikä HPK tästä enää toipunut, vaikka vahti menikin vaihtoon ja vieraat pääsivät kaventelemaan kaulaa ottelun edetessä. Kakkoshallin taululla loistivat lopulta lukemat 7–4. Samainen HPK joutui taipumaan Ilvekselle perjantaina Tesomalla, tosin Hämeenlinnan kokoonpano ehti iskeä kohtaamisessa kaksi kertaa keulille. Tupsukorvat tulivat toisessa erässä rinnalle ja heti kolmannen erän alussa ohi, eivätkä johtoasemastaan enää sen jälkeen luopuneet. Näin potti jäi 3–2-voitolla Tampereelle. Lukko sen sijaan oli liian kova pala kotijoukkue Ilvekselle lauantaina. Kamppailun puolivälin kohdalla vierailijat johtivat 2–0 ja ajassa 50.52 karkumatka oli venynyt 4–1:een. Kummatkin upottivat vielä yhden osuman, joten summerin soidessa kirjoihin merkittiin loppunumerot 2–5. Tapparalla on nyt 13 ottelun myötä saldonaan 22 pistettä sekä alkusarjan kahdeksas sija, Ilveksellä 12 pelin urakasta on irronnut 17 pinnaa ja paikka 11. sijalla.