Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tupsukorvat saivat tappioputken poikki U18-junnujen alkusarjassa, Tapparalle kävi päinvastoin

Jääkiekko Ilveksellä on yhdeksän ottelua takana alle 18-vuotiaiden SM-alkusarjassa, ja laariin on ropissut tähän mennessä vain kolme täyttä pottia. Kuudesta koitoksesta tupsukorvat eivät ole saaneet kaivettua pinnoja lainkaan. Vertailun vuoksi mainittakoon, että sarjakärki Kärpille on kertynyt samasta pelimäärästä 24 pistettä, 14. sijalla majailevalle Ilvekselle siis yhdeksän. Lohtua tamperelaisten tilanteeseen toi viime sunnuntain kotitaisto JYPiä vastaan. Tiukan ja tasaisen kohtaamisen avausmaalin upotti isäntien Nooa Lamberg ajassa 13.42 ja 2–0-johtoon Ilveksen vei Julius Ikonen toisen erän alkupuolella. Vieraat saivat yhden kavennuksen aikaan minuutti ennen toista taukoa, mutta enempää osumia Hakametsän kakkoshallissa ei tällä kertaa nähty ja näin tupsukorvat pääsivät 2–1-voitolla kartuttamaan taas saldoaan kolmen peräkkäisen tappion jälkeen. Kotijoukkueen sankarina loisti maalivahti Ondrej Bizon kaikkiaan 45 torjunnallaan, kun vastaava lukema Jyväskylän veräjänvartijalla oli 20. Samainen JYP katkaisi edellisenä päivänä Tapparan kahden voiton putken ryöstämällä pisteet samalla Hakametsän jäällä voittoluvuin 5–4. Kolmanteen erään 2–4-tappioasemasta lähteneet kirvesrinnat pääsivät maalin päähän ilman molaria ajassa 59.06, mutta siihen hieno kiri tyssäsi. Kymmenentenä juuri viivan päällä sinnittelevällä Tapparalla (14 pinnaa) on myös yhdeksän koitosta nyt kasassa, mutta täytyy muistaa, että tällä kaudella järjestys sarjataulukossa määräytyy pistekeskiarvon mukaan, ja osalla ikäluokan joukkueista on vasta muutama ottelu takana. Ilves jatkaa kauttaan Hakametsän kakkoshallissa perjantai-iltana 9. lokakuuta Rauman Lukkoa vastaan kello 19.45. Tappara ottaa puolestaan mittaa KalPasta lauantaina Kaukajärven Sentterin kaukalossa kello 14.30 alkaen.