Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kultahanska toi kasan turnausvoittoja TVS:n junioreille – "Meille oli tärkeää tarjota mahdollisuus päästä ottelemaan pitkän tauon jälkeen"

Nyrkkeily Nääshallissa iskettiin viime viikonloppuna 26.–27. syyskuuta junioreiden kansallinen Kultahanska-turnaus poikkeusjärjestelyin, yli 80 nyrkkeilijän voimin. Vuosittain eri kaupungeissa kiertävä Kultahanska oli nyt Tampereen Voimailuseuran kauden päätapahtuma, kun pandemian vuoksi legendaarinen Tammer-turnaus sekä junioreiden kansainvälinen Pirkka-turnaus peruuntuivat. – Selvää on, että yleisöttömään tapahtumaan ei myydä yhtään pääsylippua eikä tehdä kumppanihankintaa, joten taloudellisesti jäimme miinukselle. Meille oli silti tärkeää tarjota junioreille mahdollisuus päästä ottelemaan pitkän kilpailutauon jälkeen ja ylläpitää lajituntumaa myös poikkeusaikana, kommentoi TVS:n puheenjohtaja Aarno Laukkanen . TVS osallistui Kultahanskan kehiin 14 edustajan joukkueella. Sarjavoittoon A-tytöissä iskivät nuorten EM-mitalisti Eveliina Taimi ja maajoukkuenyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja sekä B-junioreissa Pihlan nuorempi sisko Siiri Kaivo-oja . Pojissa turnauksen parhaana B-juniorina palkittiin Dmitrii Kataja, sarjavoiton ottivat myös Mark Zakharov sekä Danylo Burlaka . D-junnuissa kultaan ylsi Maxim Schimberg . Muut voimailuseuralaiset saivat hopeaa. Lisäksi Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden Pyry Koivulan (A-pojat) sekä Nokia Boxing Clubin Julia Mäkelän (B-tytöt) kaulaan pujotettiin hopeamitalit. Nokian Nelli Korkalainen oli ainoa osallistuja D-tytöissä. Syksyn kalenterin päätapahtumat ovat eri ikäluokkien SM-kilpailut. 11–14-vuotiaiden kisat nähdään lokakuun puolivälissä Kotkassa ja 15–18-vuotiaat taistelevat mestaruuksista loka-marraskuun vaihteessa Vantaalla.