Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pyhimykset isännöivät välieräkamppailun Pyynikillä – Spagettimaljaa kohti hamuavan Saintsin tielle astelee United Newland Crusaders

Jenkkifutis Ykkösdivisioonan runkosarja päättyi lauantaina 22. elokuuta Saintsin osalta vahvaan esitykseen, kun tamperelaiset nappasivat Myllypurosta tuliaisina kaksi pistettä sekä kotiedun välierään kaatamalla East City Giantsin 46–0. – Puolustus hoiti hommansa mallikkaasti, juoksu saatiin pelattua kokonaan pois ja sää piti huolen siitä, että heittäminen oli erityisen hankalaa, kommentoi pyhimysten puolustuksen koordinaattori Jussi Taipalmaa . Sää aiheutti kasan haasteita, sillä Myllypurossa kirmataan luonnonnurmella. Saintsille kaksi maalia urakoinut Ville Kettunen kertoi sateen tuoneen "oman hauskan elementin peliin", ja kehui etenkin joukkueensa isoja miehiä: – On hienoa juosta, kun hyökkäyksen linja painaa kovaa duunia. Ensi sunnuntaina 30. elokuuta kello 17 Pyynikille pyhimysten vieraaksi saapuu United Newland Crusaders. Kokoonpanojen edellisestä mittelöstä on vain vajaa pari viikkoa, tuolloin Saints isännöi uusimaalaisia maalien täyteisessä ottelussa voittoluvuin 52–42. Myös tulevasta välierästä on lupa odottaa pisteilottelua. – Viime kohtaamiseen lähdimme enemmän haastajan roolissa ja haasteeseen vastattiin kovalla, fyysisellä otteella. Se on varma teema myös sunnuntaina. Toinen aspekti on mentaalipuoli, kentällä tullaan kysymään kylmiä hermoja ja keskittymistä pelin pitämiseen omalla tasollamme, tuumasi pyhimysten kapteeni ja keskushyökkääjä Tuukka Lehtonen .