Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tupsukorvat ja TPV kiitävät Kakkosen kärkikaksikkona puhtaalla pelillä, kummallakin saldona kolmen voiton putki

Jalkapallo TPV venytti voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi nollaamalla TPS/2:n lauantaina 4.7. Kaupissa. Kohtaamisen ainoasta maalista vastasi kokenut konkari Sini Lauermaa 45 minuutin kohdalla. Vahvan alun naisten valtakunnallisen Kakkosen kauteen iskeneet punapaidat nousivat yhdeksän pisteen potilla hetkellisesti taulukon kärkeen ohi Ilveksen, keltapaidat tosin muuttivat tilanteen jälleen toisinpäin keskiviikon koitoksessa TKT:tä vastaan. Sarjanousija Kisatoverit pisti tiukasti kampoihin keltapaidoille ja avausjakson ainoa osuma nähtiin ajassa 45+1, kun Silja Tuominen tykitti suoran vaparin vastustamattomasti verkon perukoille. Toisella puoliskolla Tuominen onnistui uudelleen ja vei kotijoukkueen 2–0-johtoon 64. minuutilla. Janica Peltomaa toi TKT:n kuitenkin takaisin taistoon upottamalla kavennuksen runsas viisi minuuttia myöhemmin. Ratkaisu nähtiin viimeisellä kympillä, kun Julia Rytkönen iski Ilveksen kolmannen kaapin, eivätkä siniharmaat tästä enää nousseet. Näin Kakkosen kauden toinen paikalliskamppailu meni tupsukorvien nimiin maalein 3–1. Piikkipaikkaa pitävällä Ilveksellä maaliero on nyt 12–4, TPV:llä yhden osuman heikompi 7–0. Nämä kaksi tekevät tällä hetkellä vakuuttavaa jälkeä lohkon ainoina puhtaan pelin joukkueina. TKT vaanii puolestaan viidennellä sijalla.