Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere United paukutti edelleen päätään seinään – "Erittäin turhautunut olo, ei siitä pääse mihinkään"

Jalkapallo Myös TamU:n kauden kolmas koitos jätti runsaasti toivomisen varaa. Hyvin puolustanut vierailija TKT iski avausosuman kulmapotkusta Pekka Peltolan viimeistelyllä 24 minuutin kohdalla, tosin Roope Kostiaisen kliininen sijoitus toi isännät pian tasoihin. Tilanteita riitti jatkossa Kisatovereiden maalilla mielin määrin, mutta jo surkuhupaisan raastavaksi muuttunut Unitedin paikkojen tuhlailu johti lopulta pistejakoon luvuin 1–1. Sinipaitojen peli kulkee parhaimmillaan loistavasti, mutta se tärkein eli maalinteko sakkaa pahasti. – Erittäin turhautunut olo, ei siitä pääse mihinkään. Meillä on paljon parannettavaa joka sektorilla, kommentoi Unitedin kapteeni Eetu Rahkola ottelun jälkeen. – En jaksa itse uskoa kuitenkaan mihinkään kipsiin. Tietenkin mietityttää aivan hirvittävästi, että nyt on menty jo monta kautta näin mollivoittoisesti. TamU on voittanut viimeisen kalenterivuoden aikana vain yhden sarjaottelun, kun Honka Akatemia kaatui Kakkosen päätöskierroksella lokakuussa Pyynikillä. – Järkyttävä tilastohan tuo on. Totta kai toivomme, että kannattajat saapuvat yhä peleihin ja jatkavat hienoa kannustusta, totesi päävalmentaja Jukka Listenmaa . Tampere Unitedin uusi tilaisuus palkita uskolliset faninsa koittaa lauantaina TPT:n isännöidessä sinipaitoja Pyynikin urheilukentällä kello 17 alkaen. TamU jatkaa vieraissa ensi torstaina, kun joukkue kohtaa teekkareiden AC Estudiantesin Hervannan keskuskentällä kello 19. Unitedin seuraava kotitaisto nähdään lauantaina 25.7. Nokian Palloseuran vieraillessa Pyynikillä kello 17 alkaen.