Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Manse PP tahtoo raikastaa viime syksyn karvaan maun – poikien Superpesis käynnistyy kahden viikon päästä

Pesäpallo Pesäpalloliiton tuoreimman tiedotteen mukaan poikien Superpesiksen kausi alkaakin 13. kesäkuuta eli kaksi päivää ensin ilmoitettua aiemmin. Tieto pelien lähestymisestä on tuonut uutta intoa Manse PP:n tekemiseen ja kokoonpanossa odotetaan tulevia kamppailuja mielenkiinnolla. Edellinen kausi päättyi tamperelaisseuran osalta elokuun viimeisenä päivänä B-poikien SM-koitosten puolivälierätappioon kolmannessa ja ratkaisevassa pelissä Kiteellä. Manse sai kuitenkin arvokasta kokemusta jatkoa ajatellen siitä, kuinka joukkueiden pienet tasoerot saadaan käännettyä omaksi eduksi. Poikien Superpesis on kokenut viime syksyn jälkeen uudistuksia. A-poikien Superpesis jätettiin unholaan ja B-junnujen SM-sarja nimettiin poikien Superpesikseksi. Ikäluokkia muutettiin hieman, 2001 syntyneet saivat vielä yhden mahdollisuuden lyödä junioripeleissä, kun sarja muutettiin tyttöjen Superpesiksen tapaan kolmen ikävuoden mittaiseksi. Tässä sarjassa nähdään Suomen parhaat vuosina 2001–2003 syntyneet pelurit, joista suuri osa on päässyt jo haistelemaan miesten Superpesiksen tunnelmaa. Poikien Superpesis koostuu nyt kahdesta puoliskosta, joista A-sarja toimii kilpailullisena sarjana ja B-sarja kasvattajasarjana, jossa C-junnuista nousseet nuoret pääsevät kehittämään taitojaan isossa roolissa. A-sarja tullaan pelaamaan poikkeuksellisesti todella lyhyenä. Yksinkertainen runkosarja sisältää niukat kahdeksan ottelua, jokainen tarjolla oleva piste pudotuspeleihin on siten äärimmäisen tärkeä. Alkavan kauden tavoitteet ovat Manse PP:n leirissä kirkkaat. B-sarjassa pelaajien kehittyminen uudelle tasolle aimo harppauksin on elintärkeää. A-sarjan joukkueesta suurin osa siirtyy kesän jälkeen aikuisten mittelöihin, joten uusia vastuunkantajia kasvatetaan kovalla työllä. A-sarjan haasteissa kaikille manselaisille on sanomattakin selvää, että sijoitusta lähdetään parantamaan, sen verran huono maku puolivälierien päättymisestä kokoonpanolle jäi. Tuolloin tähtäimessä oli voittaa syksyn viimeinen taisto, eikä tavoitetta ole tarkoitus muuttaa nyt mihinkään.