Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Akrotaitureiden jymypotin myötä unelma omasta hallista on nyt lähellä totta – "Leijailemme onnesta edelleen"

Akrobatiavoimistelu Tampereen Voimistelijoiden Akrotaiturit teki sen mistä alkoi jo viime syksynä haaveilla: lahjakas ryhmä nappasi 5. huhtikuuta huipentuneen Talent Suomi 2020 -kisan pääpotin. – Voitto oli meille upea yllätys, jota totta kai toivottiin, muttei oltu oikein uskallettu edes ajatella, että se voisi ihan oikeasti tapahtua, kommentoi seuran akrobatiavoimistelun lajipäällikkö ja valmentaja Lotta Nuppola Morolle . – Finaaliin lähdettäessä emme olleet millään muotoa ennakkosuosikkeja. Jopa vedonlyöntifirmojen ennustuksissa Akrotaiturit jäi tyypillisimmin sijoille 4–6, ainakin kertoimista päätellen. – Finaalissa tehdyn suorituksen jälkeen olimme huikeissa fiiliksissä, koska kaikki vaativat temput onnistuivat hyvin. Pieniä virheitä ohjelmaan mahtui, mutta kamerat eivät keskittyneet kuvaamaan niitä. Voiton ratkeaminen tuntui uskomattomalta ja leijailemme onnesta edelleen. Talent-tittelin myötä Akrotaiturit sai muhkeat 30 000 euroa. Nuppola kertoi, että jo kesällä tätä projektia käynnistettäessä päätettiin, mikäli palkinto tulisi, rahat sijoitettaisiin uuteen akrokeskukseen. – Meillä on tällä hetkellä käytössä yksityiseltä vuokratut harjoitustilat Lielahdessa. Alun perin harjoittelimme Ikurin liikuntahallissa yhdessä muiden Tampereen Voimistelijoiden lajien kanssa. Harrastajamäärän kasvaessa Ikuri alkoi käydä ahtaaksi ja löysimme onneksemme akrobatiavoimistelulle toisen kotipesän. – Kuitenkin muuttaessamme Lielahteen 2017 tiesimme, ettei ratkaisu olisi pysyvä. Haaveissa on nyt siis useamman vuoden ajan ollut uusi harjoitushalli, paljasti Nuppola. – Tietenkään 30 000 eurolla ei hallia vielä rakenneta. Silti unelma on lähempänä kuin koskaan ja uskallamme alkaa toden teolla toteuttaa sitä. Lajipäällikön mukaan ykköstoiveena olisi uudisrakennus mahdollisimman läheltä nykyistä Akrokeskusta. Sinne rakennettaisiin kaikki yksityiskohdat juuri akrobatiavoimistelun tarpeita ajatellen. – Toiveissa olisi jatkossa nostaa enemmän voimistelun tasoa kuin harrastajien määrää. Jonkin verran myös uusia tulokkaita voidaan ja halutaan ottaa joka vuosi mukaan. – Mutta ennen kaikkea tahdomme tarjota parasta laatua meidän nykyisille urheilijoille ja tähdätä kansainväliselle huipulle. Meidän nuorissa onkin monta tulevaisuuden lupausta, joilla on kaikki mahdollisuudet päästä lajissa pitkälle. – Toki, vaikka tavoitteita on myös kansainvälisessä kilpaurheilussa, on meidän toiminnasta valtaosa ihan tavallista lasten ja nuorten liikuttamista kannustavalla sekä positiivisella asenteella, muistuttaa Nuppola.