Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaan miehet puristivat kolme kultaa Ranskan EM-raudoilla – Tampereen Voimanostajilta vahva edustus

Voimanosto Klassisen voimanoston EM-kilpailut pidettiin Ranskassa juuri ennen kuin Euroopan maat sulkivat rajansa koronaepidemian vuoksi. Albin kaupungissa 9.–14. maaliskuuta käytyjen masters-mittelöiden Suomen joukkueeseen mahtui neljä kovaa urheilijaa Pirkanmaalta. Nelikymppisissä miehissä Tampereen Voimanostajien Pekka Taskinen tuli neljänneksi painoluokassa alle 74 kiloa yhteistuloksella 605 kiloa. Taskisen tulossarja koostui 220 kilon jalkakyykystä, 135 kilon penkkipunnerruksesta ja 252,5 kilon maastanostosta. Nelikymppisten alle 83-kiloisten sarjassa urakoiva nokialainen, Huittisten Voimailijoita edustava Pasi Sipiläinen kertoi, että varsinaisen kuntopiikin piti osua vasta toukokuulle MM-kisoihin. Vaikka EM-raudat olivat välietappi toukokuuta ajatellen, Pasin suoritukset sujuivat kullan arvoisesti. Kyykystä pamahti 225 kiloa, penkistä 162,5 kiloa ja maasta 287,5 kiloa. Mestaruus irtosi siis 675 kilon yhteistuloksella. – Siihen nähden, missä vaiheessa treenit olivat, tulos oli hyvä ja varojakin jäi. Pahin haastaja Andre Geffry jäi kyykyssä ilman tulosta, joten loppukisa meni kultamitalia varmistellessa, kommentoi Sipiläinen. Tampereen Voimanostajien Timo Heiskanen siirtyi alkuvuodesta viisikymppisten sarjaan ja osoitti vakuuttavaa kuntoa helmikuussa kotimaan kilpalavalla SE- sekä PE-raudoin. Niinpä Ranskasta lähti Timon mukaan alle 74-kiloisten mestaruus hienolla saldolla: jalkakyykky 195 kiloa, penkkipunnerrus 110 kiloa ja maastanosto 250 kiloa. Timon yhteistuloksessa (555) oli eroa toiseksi tulleeseen venäläiseen peräti 25 kiloa, joten Heiskanen vei voiton varsin ylivoimaisesti. Niin ikään Tampereen Voimanostajia edustava Heikki Heiskanen jatkoi kultamitalilinjalla. Kuusikymppisten alle 83 kilon sarjassa huhkiva Heiskanen teki myös yhteistuloksen 555 kiloa. Jalkakyykyssä Heikki kesytti 190 kiloa, penkkipunnerruksessa 135 kiloa ja maastanostossa 230 kiloa. Suomen maajoukkuetta luotsannut Timo Heiskanen tiedotti lisäksi, että TVN:n tuloksilla seura kiilasi kansallisessa Voimamalja-pisteytyksessä toiselle sijalle.