Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Takon Soutajien Juho-Pekka Petäjäniemi ehti räväyttää ME:n ennen kotikaranteenia – virus keskeytti valmistautumisen olympiakarsintoihin

Soutu Tamperelaisseura Takon Soutajien kestomenestyjä Juho-Pekka Petäjäniemi urakoi sisäsoudun kevyen luokan eli alle 75-kiloisten RP3-laitteen 2 000 metrin uuden maailmanennätyksen aikaan 6.13,75 Tampereen soutukeskuksessa Hatanpäällä lauantaina 7. maaliskuuta. RP3 on toinen tunnustetuista sisäsoutulaitteista, jotka noteeraavat tuloksissaan virallisia maailmanennätyksiä. Toinen ja tunnetumpi laite on Concept 2, joita Takon Soutajilla on yli 30 ja jotka ovat kaikille soutuspinningissä kävijöille hyvinkin tuttuja. Suurin ero noilla kahdella on siinä, että RP3 vastaa teknisiltä ominaisuuksiltaan lähempänä avovesillä tapahtuvaa soutamista, joten yhä useampi olympialuokan edustaja tekee talviharjoitteluaan nimenomaan sillä laitteella. Juho-Pekka Petäjäniemi aloitti Takon riveissä juniorina 2002 ja kohosi sen jälkeen vähitellen kohti Suomen kärkeä sekä yksikkö- että joukkuesoudussa. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän saavutti 18-vuotiaana 2004 A-junnujen yksikössä ja samana vuonna yhdessä veljensä Joonas Petäjäniemen kanssa tuli myös yleisen sarjan SM-kultaa miesten kevyessä kaksikossa sprinttimatkalla. Ensimmäiset kansainväliset edustustehtävät alkoivat 2008, jolloin Juho-Pekka osallistui Joonaksen kanssa alle 23-vuotiaiden MM-kisoihin, tuloksena 20. sija. EM-kisoissa 2010 veljekset soutivat 19. sijalle ja seuraavan vuoden maailmancupin Hampurin osakilpailussa sijoitus oli 17. Samana vuonna veljekset voittivat Itävallan Villachissa kansainvälisen regatan kevyen pariairokaksikon. Universiadeissa Venäjän Kazanissa 2013 veljekset etenivät komeasti A-finaaliin ollen lopulta viidensiä. Tuona kesänä Juho-Pekka oli voittamassa Takon Soutajille peräti kahdeksan Suomen mestaruutta, joista seitsemän tuli joukkueveneissä. Vuonna 2016 Juho-Pekka alkoi keskittyä enemmän kevyen luokan yksikkösoutuun ja alkukevään tulokset olivatkin hyvin lupaavia: Varesen maailmancupin 7. sija ja siitä kolmen viikon päästä pidettyjen Brandenburgin EM-kisojen 12. sija tulivat molemmat souduilla, joissa hän oli koko joukon jälkimmäisen tuhannen metrin nopein. Ikävä kylkivamma keskeytti kuitenkin sen kesän kisaamiset kahdeksi kuukaudeksi. Suomen karsintaan heinäkuun lopulle Petäjäniemi kuitenkin sai itsensä viivalle ja lunasti voitolla edustuspaikan Rotterdamin MM-mittelöihin, joissa hän vei näytöstyyliin D-finaalin ollen koko kisan 19. Ilman alkukesän loukkaantumista nouseminen 12 parhaan joukkoon olisi ollut hyvinkin mahdollinen. Juho-Pekan seuraava kisavuosi oli valitettavaa toistoa edelliselle: kevään 2017 Italian Lombardian Open Regatan voiton ja EM-soutujen 15. sijan jälkeen tuli koko loppukesä taukoa lajista kylkivamman takia. 2018 soutuliitto lähti rakentamaan uudelleen kevyt pariairokaksikko -projektia, jossa Juho-Pekan pariksi valikoitui testien jälkeen Nesteen Soutajien Kasper Hirvilampi , Joonaksen antaessa näyttöjä yksiköllä. Sveitsin Luzernin maailmancupin 18. sijan jälkeen Juho-Pekalla seurasi kolmantena kautena peräkkäin kylkivamma, joka esti nyt parin osallistumisen MM-kisoihin. Vuoden 2019 osalta maailmancupin sijoitukset 18. ja 21. eivät hellyttäneet liiton päättäjiä antamaan MM-edustusta, jossa oli jaossa ensimmäiset paikat olympialaisiin. Hammasta purren soutajat ovat kuitenkin keskittyneet entistä kovempaan harjoitteluun ja jo loppukesästä 2019 Juho-Pekka teki vakuuttavia tuloksia kotimaan vesillä: hän voitti Suomen mestaruuden kevyessä luokassa 2 000 metrillä Kaukajärven SM-kisoissa omalla ennätyksellä ja kansainvälisestikin vahvalla ajalla 7.04,99. Juho-Pekka saavutti lisäksi sprinttien SM-souduissa kevyen sekä avoimen luokan yksikön kultaa ja oli mukana voittamassa Takolle useita mitaleja joukkueveneissä. Tänä talvenakin tulokset ovat olleet hyvin lupaavia: Petäjäniemi on tehnyt ennätyksensä paitsi ME-tuloksella 2 000 metrin sisäsoudussa myös 5 000 metrin matkalla. ”Tammikuussa syntynyt pikkupoika on vauhdittanut isiä uusille lukemille”, iloitsi Juho-Pekka somessa. Kasper Hirvilampikin on huhkinut ennätyskunnossa ja venekunnan odotukset olivat korkealla valmistautuessa Euroopan olympiakarsintoihin, jotka oli tarkoitus pitää Italian Varesessa vappuviikolla. Petäjäniemi ja Hirvilampi harjoittelivat Italiassa tammi–helmikuussa ja suunnitelmissa oli jatkaa leireilyä muutaman lepoviikon jälkeen. Koronavirus muutti kuitenkin suunnitelmat. Miehet ehtivät täpärästi Italiasta pois, ja maaliskuun osalta leiri vaihdettiin Belgiaan. Belgiassa kaksikko ehti olla vain neljä päivää, kun tuli tieto Euroopan maiden toimenpiteistä liikkumisen suhteen ja soutajat lähtivät kiireellä viime viikon perjantaina takaisin Suomeen. Maailmanlaajuisen pandemian vaikutukset ulottuvat merkittävästi tähänkin lajiin, jossa kaikki kevään maailmancupit ja viimeiset olympiakarsinnat on kansainvälisen soutuliiton FISA:n päätöksellä 14. maaliskuuta peruttu. Soutajien pettymys on tietenkin suuri, mutta onneksi matkaajat ovat nyt turvallisesti kotimaan kamaralla. Juho-Pekka joutuu tosin varotoimenpiteenä viettämään 14 päivän karanteenin yksin kotona erossa puolisostaan ja 7-viikkoisesta pojastaan.