Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vahva kirvessydän sykkii kovan kriisinkin keskellä – "Terveys on aina urheilua monin verroin tärkeämpää, uusia mahdollisuuksia tulee vielä"

Jääkiekko Tapparan kolme voittoa nuorten SM-liigan pudotuspeleissä maalierolla 15–7 olivat vakuuttava näyttö joukkueen iskukyvystä ja henkisestä kantista kauden ratkaisupeleissä. Kevään viimeiseksi otteluksi jäänyt puolivälierätaistelu HIFK:ta vastaan kuvasti kauden kasvutarinaa erinomaisesti, kun vaikean alun jälkeen kirvesrinnat tekivät kaikkensa ja onnistuivat nousemaan 0–2-tappioasemasta 5–4-voittoon jatkoajalla. Seuraavassa on kirvesrintojen A-nuorten päävalmentajana kausina 2003–2006 ja 2017–2020 toimineen Juha Juujärven Morolle kirjoittamia ajatuksia tylysti kesken päättyneen matkan osalta: "Tämän kauden tarina oli hieno ja opettavainen. Yksilöiden ja joukkueen tekemä työ näkyi jatkuvana kehityksenä. Pelaajat pelasivat sitä paremmin, mitä kovemmaksi haasteet nousivat. Keväällä joukkuepelin taso ja tuloksellisuus olivat kiistatta sarjan ehdotonta eliittiä. Joukkue teki varsinaisessa SM-sarjassa eniten maaleja (myös paras ylivoima) ja päästettyjen osumien määrä tippui maalivahti Leevi Nikkisen johdolla lähelle sarjan kärkeä (toiseksi paras alivoima). Pisteitä joukkue keräsi kevään aikana kolmanneksi eniten. Myös pelaajien henkilökohtaiset otteet ja teholukemat olivat vahvasti plusmerkkisiä kauden huipennuksen eli playoffien käynnistyessä. Kaudella panostettiin voittavan joukkuetekemisen lisäksi entistä enemmän yksilöiden kehitykseen. Valmennustiimi Akseli Mattila (puolustajat), Sasu Koskinen (hyökkääjät) ja Samuli Nordman (maalivahdit ja joukkueen johto) teki jatkuvasti erinomaista työtä pelaajien kanssa yksilöinä ja ryhmässä. Vahvuuteen saatiin myös fysiikkaosaaja Tero Pykäläinen liikuntakeskus Poltteelta sekä henkisen valmennuksen tueksi Tampereen urheiluakatemian urheilupsykologi Tiina Rönning . Teron ansiosta oheisharjoittelu monipuolistui ja siihen saatiin lisää lajinomaisuutta. Tiinan tuki henkisen valmennuksen opiskelujeni ohjaajana sekä joukkueen ja yksilöiden henkisen valmennuksen asiantuntijana nousi keväällä erittäin tärkeään rooliin. Myös seurajohto Jussi Tapolan johdolla ansaitsee kiitoksen. Osallistuminen pelaajien kehitykseen sekä valmennuksen nauttima työrauha ja luottamus heijastuivat varmasti myös pelaajien otteisiin. Voinkin ylpeänä ja kiitollisena sanoa, että itselläni oli johdettavana valmennusurani osaavin ja ammattimaisin valmennustiimi. Koen oppineeni teiltä ja myös pelaajilta paljon uutta. Kaiken kehitystyön keskiössä on aina pelaajan oma motivaatio ja työmoraali sekä joukkueen sisäinen ilmapiiri. Näissä asioissa pelaajisto näytti vahvuutensa, sillä ilmapiiri oli avoin, rehellinen ja vaativa. Kauden haasteisiin pyrittiin aina hakemaan ratkaisua yhteistyössä. Nuoret pelaajat ovat erittäin valveutuneita itsensä kehittämiseen. Missään vaiheessa yksilöllisyys ei kuitenkaan mennyt joukkueen edelle. Jokainen ymmärsi tämän ja sitoutui yhteisiin pelisääntöihin. Tästä yhtenä osoituksena toimii Tapparan voittama Nuorten rehdin pelin palkinto toisena vuonna peräkkäin. Kiitos joukkuehengestä kuuluu jokaiselle pelaajalle ja erityisesti kapteenistolle (C Saku Salminen , A Santeri Aalto , A Rasmus Rasinaho ja A Jere Kivimäki ) sekä muille johtaville pelaajille. Isot kiitokset ansaitsevat väsymättömät huoltajat Mika Komulainen , Joona Ranua ja Petri Karukka sekä fysioterapeutti Toni Uotila . Lähdimme nälkäisenä ja kovalla itseluottamuksella pudotuspeleihin. Helmikuussa riveihimme paluun tehnyt Kristian Tanus (nuorten liigan helmikuun pelaaja) ja playoff-vaiheessa Tapparan liigajoukkueesta mukaan liittynyt Toni Utunen toivat ison annoksen lisää erikoisosaamista sekä johtajuutta. Kokoonpano oli sitoutunut taistelemaan yhteisen tavoitteen eteen. Kolmen voiton jälkeen kauden keskeyttäminen oli kaikille aluksi järkytys. Pitkän työn päättyminen ilman mahdollisuutta mitata lopullista paremmuutta tuntui vaikealta hyväksyä. Erityisen suuri pettymys se oli varmasti niille pelaajille ja myös meille valmentajille, joiden matka A-nuorissa päättyy tähän kauteen, sekä alle 18-vuotiaiden MM-kisoja odottaneille Kasper Simontaipaleelle , Oskari Luodolle ja Oliver Fatulille . Jokainen kuitenkin ymmärtää, että terveys on aina urheilua monin verroin tärkeämpää. Matka jatkuu ja uusia mahdollisuuksia tulee vielä. Kirvessydän-henki on parhaimmillaan yhteistyötä, välittämistä ja vaikeuksien voittamista. Siitä hengestä ammentaen, toivotan kaikille voimia tämän vakavan kriisin keskellä sekä motivaatiota harjoitteluun ja tuleviin haasteisiin." Vaikka liigan pudotuspeleissä kokoonpanot ovat todella nimekkäitä, olisi tämä Tapparan joukkue ollut taatusti valmis kamppailemaan mitaleista ja jopa uusimaan Juujärven valmennuksessa voitetun seuran historian edellisen nuorten Suomen mestaruuden kaudelta 2004. Mainitsemisen arvoista on sekin, että Juujärven luotsaamien vuosien aikana Tapparalle on myönnetty peräti neljä kertaa ikäluokan SM-liigan runkosarjan päätteeksi Nuorten rehdin pelin palkinto.