Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaupin SM-kisojen laduilla ei ollut eksymisvaaraa, aikuisten mittelöihin loihdittiin yksi kaistale lunta

Hiihto Suomen Aikuisurheiluliiton eli SAUL:n perinteisen tyylin SM-mitaleista miteltiin Kaupissa helmi-maaliskuun vaihteessa. Ohjelmassa olivat lyhyet matkat sekä viestit. Harhaan ei taatusti voinut sivakoida, sillä 1,6 kilometrin reitti oli merkitty tekolumella muuten paljaaseen maahan. Etelä-Suomen niukan lumitilanteen takia Kauppi taisi olla ainoa mahdollinen paikka järjestää kisat. Avauspäivänä hiihtäjät saivat nauttia puhtaanvalkoisista laduista, sopivasta pakkasesta ja auringonpaisteesta. Sunnuntaina kevyt lumisade laittoi voitelutaidot koetukselle. Nelikymppisiään viettävä Kunto-Pirkat oli saanut tutun toimitsijaporukan koolle, ja yhteistyössä liikuntatoimen henkilökunnan kanssa toteutetut järjestelyt saivat jälleen kiitosta. Lauantain miesten kolmen kilometrin reitin nopein oli M70-sarjan Harri Mäkelä Kunto-Pirkoista ajalla 9.55,7 ja toiseksi nopein M75-sarjan Hollolan Nastan Eero Heman ajalla 10.38,0. Naisten kolmen kilometrin matkan selvitti nopeimmin N65-sarjan Merja Teräväinen Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoista ajalla 12.12,5 ja toiseksi kovinta vauhtia piti N70-sarjan Sinikka Salo Kunto-Pirkoista ajalla 13.21,8. Miesten viiden kilometrin reitin vauhdikkain oli M45-sarjan Kunto-Pirkkojen Marko Leppämäki ajalla 13.08,6 ja toiseksi nopein M55-sarjan Jouko Vaali Virtain Urheilijoista ajalla 13.20,1. Vastaavasti naisten vitosella vikkelimmäksi osoittautui Jyväskylän KENSUn Katri Munukka N50-sarjasta ajalla 15.35,8 ja kakkoseksi kellotti N45-sarjan Johanna Holm Viitasaaren Viestistä ajalla 16.03,6. Sunnuntaina miesten 2 x 3 kilometrin viestin nopein joukkue oli M70-sarjan Harri Mäkelä ja Markku Heinonen Kunto-Pirkoista ajalla 23.34,0 ja naisten kovimman ajan 33.09,1 hiihtivät saman seuran N70-sarjalaiset Sinikka Salo ja Tellervo Pihlajaniemi . Kunto-Pirkkojen edustajat urakoivat molemmat kärkiajat myös miesten 3 x 5 kilometrin viestissä. M45-sarjan joukkue Juha Toivanen , Jouni Anttila ja Marko Leppämäki huhki lukemat 47.07,7 ja M60-sarjan Antti Ojala , Leo Ukkonen ja Pekka Siiskonen napsauttivat tauluun 48.22,6. Naisten 3 x 3 kilometrin nopein joukkue oli N50-sarjan Tytti Pelkonen , Anja Rovio ja Jaana Kuittinen Kunto-Pirkoista ajalla 38.40,5 ja toiseksi nopein Tampereen Maratonklubin Marjaana Jaakonsaari , Reija Salomäki ja Niina Jauhiainen N40-sarjasta ajalla 39.26,5.