Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Liigavahvistuksia kehiin kaivanut Pelicans päihitti Tapparan runkosarjan päättäneessä jännärissä – lahtelaisille paikka puolivälieriin, kirvesrinnoille villi kortti

Jääkiekko Tappara pysyi vielä mukana kamppailussa nuorten SM-liigan suorasta pudotuspelipaikasta keräämällä kolme pistettä viime viikon tuplakierrokselta. Perjantaina kirvesrinnat kiusasivat ansiokkaasti Jokereita Hakametsässä jatkoajalle venyneessä väännössä loppuluvuin 5–6 ja lauantaina oli tamperelaisten vuoro napata jatkoaikavoitto samaisella jäällä, tällä kertaa HPK:ta vastaan numeroin 5–4. Jokerit ehti karata ensimmäisen vartin aikana 3–0-johtoon, mutta ajassa 44.48 taistelu oli tasatilanteessa 3–3 ja vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin lukemissa 5–4. Vierailijat onnistuivat kuitenkin tekemään tasoituksen ajassa 59.50 ilman maalivahtia ja upottivat ratkaisun heti jatkoajan alkuhetkillä. HPK taas kirmasi 2–0-johtoon alun seitsemän minuutin kohdalla ja venytti kahden maalin kaulan jälleen toisessa erässä, mutta Tappara ei lannistunut. Tamperelaiset eivät olleet 60 minuutin aikana kertaakaan johtoasemassa, silti kaksi pistettä ropisi kotijoukkueen laariin, kun Kasper Simontaival heilutti verkkoja ajassa 61.28. Näin kuudes suora nousija puolivälieriin ratkaistiin vasta keskiviikkoiltana Pelicansin isännöidessä kirvesrintoja. Ennen tätä runkosarjan päättänyttä ottelua joukkueilla oli vain pisteen ero sarjataulukossa. Lahtelaiset lähtivät taistoon kuudennelta sijalta 87 pinnaa keränneenä, tamperelaiset sijalta seitsemän. Isojen panosten myötä Pelicansin A-nuorten kokoonpanoon liittyivät miesten SM-liigassa ja Mestiksessä viime aikoina esiintyneet Waltteri Merelä , Aleks Haatanen , Sakke Hämäläinen , Leevi Tukiainen , Joel Kerkkänen ja Juuso Heikkilä . Juuri Sakke Hämäläinen upotti jännärin avausosuman jo ajassa 1.13, tosin Tappara ei tästä hätkähtänyt, vaan tasoitti pelin ennen ensimmäistä taukoa Oskari Lammen toimesta. Toinen erä mentiin ilman lisämaaleja, mutta kolmannessa erässä alkoi taas tapahtua. Tomi Leppänen pääsi iskemään isännät 2–1-johtoon alivoimalla ajassa 42.03 ja Joel Kerkkänen siirsi Pelicansin kahden kaapin karkumatkalle videotarkistuksen jälkeen ajassa 53.49. Rasmus Rasinaho toi Tapparan maalin päähän vain 26 sekuntia myöhemmin, ja kotiyleisö sai pureskella jälleen kynsiään. Aleks Haatanen latasi kuitenkin vapauttavan neljännen täysosuman ajassa 57.47, eivätkä vieraat tästä enää nousseet. Viimeisen niitin kamppailulle paukutti Leevi Tukiainen Tapparan pelatessa ilman maalivahtia. Näin Pelicans vei äärimmäisen tärkeän voiton luvuin 5–2 ja kipusi lopulta runkosarjan neljänneksi ohi Ässien ja HPK:n. Kirvesrinnat puolestaan saavat villi kortti -kierroksella vastaansa alemman jatkosarjan voittaneen KalPan. Taisteluparin koitokset alkavat perjantaina 6.3. kello 14.30 Hakametsän päähallin jäällä ja jatkuvat lauantaina kello 12 Niiralassa. Mahdollinen kolmas ottelu käydään jälleen Hakametsässä maanantaina 9.3. kello 18.30 alkaen.