Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Minetit Junior lunasti paikat maailmancupin mittelöihin – sisulaisten tähtäimessä myös Moskovan EM-kisat

Joukkuevoimistelu Kevään nuorten maailmancupin eli Challenge Cupin edustajien valintakilpailu järjestettiin sunnuntaina 9.2. Turussa Kupittaan urheiluhallissa. Tampereen Sisun Minetit Junior sijoittui susiteemaisella esityksellään hienosti tapahtuman toiseksi kokonaispistein 17,600 ja saavutti paikat Vantaalla maaliskuussa pidettävään cupin avauskisaan sekä huhtikuiseen Kazakstanin osakisaan. Ensimmäiselle sijalle Turussa taituroi Olarin Voimistelijat tiukalla piste-erolla lukemin 17,850. Kolmanneksi tuli Illusion Junior Vaajakoskelta pistein 17,150. – Olemme tyytyväisiä kevään avaukseen, jossa saimme tehtyä vahvan suorituksen. Ohjelma on jo hyvässä vaiheessa, ja lähdemme varmoin fiiliksin kohti kansainvälistä kisakautta. Ohjelmamme on mielenkiintoinen ja se tulee kehittymään vielä kauden mittaan, kommentoi Minetit Junioreiden kapteeni Roosa Koski . Sisulaisten vahvassa tähtäimessä siintävät myös Challenge Cupin kolmas osakilpailu sekä EM-mittelöt, jotka pidetään yhdistetysti touko-kesäkuun vaihteessa Moskovassa. Karsinnat näihin jännittäviin koitoksiin käydään Tampereella 28.–29. maaliskuuta.