Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelainen UFO pysyi edelleen kiinni naisten SM-sarjan finaalipaikassa, ero kärkeen kaksi pistettä

Ultimate Ultimaten eli liitokiekon naisten SM-sarjan koitokset jatkuivat 11.–12. tammikuuta Tesoman palloiluhallissa. Tamperelaisseura UFO:lla on kaksi kokoonpanoa tänä vuonna kyseisessä sarjassa ja lisäksi vielä divarijoukkue. UFO Y, joka koostuu jo hieman kokeneemmista pelaajista, oli viikonloppuun lähdettäessä taulukon toisena neljän ottelun jälkeen. Tesoman turnauksessa ensimmäisenä vastaan tuli Helsinki Moves, joka oli sarjassa kolmantena tasapisteissä UFO Y:n kanssa. UFO sai hyvän alun kamppailuun ja onnistui tekemään kaksi katkomaalia avausjaksolla. Tauolle mentiin tamperelaisten 8–5-johdossa. Toinen puoliaika oli tiukkaa kamppailua ja Helsinki sai paremmin kiinni pelistä UFO:n sortuessa muutamiin virheisiin. Lopulta Helsinki käänsi väännön itselleen ja vei voiton pisteen erolla luvuin 12–11. Päivän toisessa ottelussa UFO kohtasi hallitsevan Suomen mestarin Atleticon. Jälleen tamperelaisten alku oli vahva ja puoliaika merkittiin UFO:n nimiin 8–5. Edellisen pelin virhettä UFO ei toistanut, vaan tamperelaiset lisäsivät vielä kaasua toiselle jaksolle. Pienellä kokoonpanolla matkaan lähtenyt Atletico oli ahtaalla hyökkäyksessä ja myös väsymys alkoi näkyä espoolaisten otteissa. Loppulukemiksi kirjattiin 13–7 tamperelaisten hyväksi. Sunnuntai alkoi puolestaan paikallistaistolla UFO Z:aa vastaan. UFO Z koostuu seuran nuoremmista ja kehittyvistä pelaajista ja joukkue onkin parantanut esityksiään kauden mittaan. Tällä kertaa UFO Z ei kuitenkaan saanut omasta pelistään kiinni parhaalla mahdollisella tavalla ja UFO Y kuittasi voiton selvin numeroin 15–2. Turnauksen päätteeksi tamperelaiset kohtasivat nousujohteista kautta tehneen Jyväskylän ja Oulun yhdistelmäjoukkueen, Disqwalkersin. Ensimmäinen puoliaika mentiinkin melko tasaisissa merkeissä. Tauon jälkeen UFO muutti puolustustaktiikkaansa ja sai muutaman arvokkaan katkomaalin. Disqwalkers ei enää onnistunut nousemaan takaa ohi, joten UFO:lle kirjattiin ottelusta 14–11-voitto. UFO kärkkyy sarjassa nyt kolmantena, tasapisteissä toisena majailevan Helsinki Movesin kanssa. Piikkipaikkaa pitää espoolainen Viima Vintage, johon eroa on kaksi pinnaa. Tilanne on erittäin jännittävä ja viimeinen peliviikonloppu 22.–23.2. tulee ratkaisemaan kauden finaali- ja pronssiottelujoukkueet.