Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Sarjakärki Ilves FS peittosi hallitsevan mestarin – parin minuutin tehohetki ratkaisi pisteet tupsukorville

Futsal Joulutauko ei ollut muuttanut juurikaan Ilveksen koostumusta, mutta kotijoukkue GFT:llä oli sen sijaan vaihtunut jopa päävalmentaja. Lisäksi kovan luokan laitapelaajat Maiju Hirvonen ja Pirta Hiukka olivat palanneet espoolaisten kokoonpanoon. GFT:n aloitusnelikko viime keväältä olikin näin jälleen koossa. Loppiaisena käyty kamppailu alkoi GFT:n tahdissa, kun toisella minuutilla kapteeni Siiri Perälä katkaisi poikkikentän Ilves-syötön ja haki kuljetuksensa päätteeksi Daniela Tjederiä takatolpalta. Pallo löysi lopulta tiensä verkkoihin epäonnekkaasti vieraiden Anni Karelehdon kautta. Tamperelaisten otteet olivat koitoksen alussa kauttaaltaan hieman unisia ja syötöissä oli huolimattomuutta, mikä ei luvannut hyvää viime kauden mestarijoukkueen kotisalissa. Kuudennella minuutilla vieraille tuli illan toinen takaisku. Pirta Hiukka taiteili tekopaikan Tjederille, jonka laukauksen Ilves-vahti Emiilia Syvänen torjui, mutta pallo osui välittömästi Danielaan ja kimposi siitä eteenpäin pomppien aina maaliviivan yli. Kahden osuman tappioasemassa Ilves alkoi saada peliinsä kaivattua ajatusta. Hyökkääjä Tiia Juntikka löysi itsensä useaan kertaan hyvistä maalipaikoista, tosin viimeistelyssä ei tällä kertaa ollut onneakaan mukana. Toisessa päässä Syvänen teki erittäin tärkeän torjunnan ajassa 10.22, kun Tjeder pääsi vieraiden harhasyötöstä yksin läpi. Ilveksen kaivattu kavennusosuma syntyi ajassa 17.33. Nina Rantala kuoletti taitavasti Syväsen pitkän avauksen ja pelasi paikan Tiina Pöyrylle , joka tavoitti maalia kohti laidalta liikkuneen Matilda Herrasen tarkalla syötöllä. Herranen jatkoi pallon yhdellä kosketuksella sisään ja lukemiksi 2–1. Ennen taukoa Ilves pelastui vielä pahasta mylläkästä Karelehdon liukuessa oikealla hetkellä vedon eteen. Toisen puoliajan alkuminuuteilla molemmat joukkueet pääsivät testaamaan toistensa veräjänvartijoita, mutta vielä tuloksetta. Tasaisesti edennyt taistelu lähti kääntymään tupsukorvien suuntaan, kun Herranen otti kenttätapahtumat haltuunsa. Ennen Matildan maaleja iski kuitenkin Eini Vesaniemi , joka laukoi vastahyökkäyksen päätteeksi Anni Karelehdon syötöstä tolpan kautta lukemat tasoihin ajassa 32.51. Herranen puolestaan prässäsi terävästi ylhäältä, voitti pallon ja tykitti välittömästi kärkkärillä ohi GFT:n Jenni Niemelän vain 22 sekuntia edellisestä osumasta. Vajaa puolitoista minuuttia myöhemmin Herranen pelasi Juntikan kanssa klassisen seinäkuvion ja viimeisteli siitä itselleen hattutempun vieden tamperelaiset kahden täysosuman karkumatkalle. Tästä tehohetkestä kotijoukkueelle ei jäänyt toipumisaikaa kuin viitisen minuuttia ja vierailijat eivät päästäneet GFT:tä enää mukaan voittotaistoon. Näin Ilves palasi sarjan piikkipaikalle ja saa pitää sitä hallussaan vähintään maajoukkuetauon ajan.