Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Liigan viimeisenä sinnittelevä Ilves FS saalisti kauden avausvoittonsa tyrmäämällä Sievin

Futsal Ilveksellä oli miesten liigassa vuorossa lauantaina 16.11. reissu Joutsaan, jossa JoSePa isännöi tupsukorvia. Tasaisten vaiheiden jälkeen kotijoukkue korjasi voiton, mutta tarvitsi siihen jatkoajan, jonka ainoa osuma merkittiin vieraiden omaksi maaliksi. Näin tamperelaiset saivat tuliaisiksi sentään yhden sarjapisteen loppulukemien ollessa 5–4. Ilves jatkoi niukan häviön myötä taulukossa hännänhuippuna, tosin pisteen makuun päässyt kissapeto janosi lisää purtavaa viime lauantaina kotihallissaan Kaupissa, jonne vieraaksi saapui Sievi FS. Tupsukorvat myös onnistuivat katkaisemaan ikuisuudelta tuntuneen tappiokierteensä kaatamalla ylivieskalaiset riemastuttavin luvuin 5–1. Ilves lähti otteluun tyrmäävästi, kun Ville Koskela laukoi avausmaalin ajassa 0.43 Riku Partalan syötöstä. Runsaan neljän minuutin kohdalla Sampo Suonpää iski isännät 2–0-johtoon. Pari minuuttia tästä asialla oli Riku Partala Jussi Nummelan esityöstä ja taululla komeili jo 3–0 Ilvekselle. Tämän jälkeen otteet kentällä hiukan tasoittuivat, eikä Ilves enää rynnistänyt samanlaisella voimalla kohti Sievin maalia. Ensimmäisellä puoliskolla ei lisämaaleja nähty, joten tauolle mentiin numeroissa 3–0. Toisella jaksolla odotettiin vieraiden kiriä, mutta keltapaidat puolustivat vahvalla moraalilla ja maalivahti Aleksi Pennanenkin oli hurjassa vireessä. Lopullinen niitti ottelulle napsahti ajassa 29.54, kun Petri Jouppi kaivoi riiston Sievin puolustukselta ja tarjoili pallon Sampo Suonpäälle, joka ei avopaikasta erehtynyt. Vajaa viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Henri Heikkilä pääsi upottamaan kavennuksen, tosin sen suurempaa kirivaihdetta Sievi ei saanut silmään. Ajassa 39.44 Joona Simpura naulasi Ilveksen voittolukemiksi 5–1 pelaajavalmentaja Antti Teittisen syötöstä. Täydestä potista huolimatta Ilves sinnittelee edelleen sarjataulukon hännillä, mutta matka edellä oleviin Riemuun ja Sieviin kaventui yhteen pisteeseen. Seuraavaksi Ilves kohtaa vieraissa Mad Maxin torstaina 5.12. kello 19 alkaen.