Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Ykkössarjan toisena vaanivan Ilveksen edustus urakoi tappiottoman härkäviikon

Ringette Torstain paikalliskamppailussa NoU:n vieraana ottelun kuva oli Ilves vastaan nokialaisten maalivahti Oona Keskinen, joka venyi renkaan tielle 66 kertaa. Kahden erän jälkeen lukemat olivat 1–1, mutta lopussa Ilves puristi väkisin niukan 4–2-voiton. Petra Hyökyvaara vastasi vieraiden kahdesta maalista. Lauantaina Tesoman hallissa nähtiin odotettu kohtaaminen viime kevään välieräparin, Ilveksen ja Järvenpään Haukkojen kesken. Alusta asti näki, että kumpikin kokoonpano oli valmistautunut taistoon hyvin. Peli oli tarkkaa ja hyvävireisten maalivahtien taakse ei helppoja osumia tehty. Summerin soidessa taululla seisoivat tapahtumia hyvin kuvaavat numerot 3–3. Kotijoukkueen Sonja Hyökyvaaralle kertyi tehot 1+1 ja Siiri Uusitalolle 48 torjuntaa. – Tasainen vääntö ja hyvää ringetteä puolin ja toisin. Pystyttiin vastaamaan vieraiden kovaan peliin ja loppua kohden myös voittamaan kamppailuja. Kärkijoukkuetta vastaan jäällä ei ole yhtään lepohetkeä ja se pitää muistaa loppukeväästä, summasi tupsukorvien valmentaja Jenni Viinamäki . – Voiton avaimet olisi ollut käsillä hieman tarkemmalla viimeistelyllä, mutta kokonaisuudessa hyvä piste tähän viikkoon, kun pelejä ja kuormitusta on runsaasti. Kolmen koitoksen urakka päättyi sunnuntaina EKS:n vieraana tamperelaisten murskaavaan 17–3-voittoon. Ensimmäinen erä päättyi vielä tasalukemissa 1–1, sen jälkeen Ilves meni menojaan. Espoolaisten verkkoa heiluttelivat ahkerimmin Hyökyvaaran siskokset Sonja (3+4) ja Petra (3+4) sekä Veera Niemi (3+3). Puolustaja Lotta Kujala tuki hienosti hyökkäystä tehoin 2+2 ja maalissa Peppi Nurmi torjui varmoin ottein. Tänä viikonloppuna maajoukkueet leireilevät viimeisen kerran ennen marras–joulukuun vaihteessa pelattavia MM-kisoja. Kotimaisia sarjoja pelataan Tesomalla seuraavaksi 2. marraskuuta, kun Ilveksen B-junioreiden vieraaksi saapuu Seiskat Nurmijärveltä.