Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tätä herkkua on harvoin tarjolla Tampereella – rautaa kesytetään EM-mittelöissä Tesoman palloiluhallissa

Penkkipunnerrus Tampereelle kokoontuu 16.–19.10. kaikkiaan lähes 300 osallistujaa eri ikäluokista mittelemään varustepenkkipunnerruksen EM-kilpailuissa, joiden areenana toimii tällä kertaa Tesoman palloiluhalli. Suomen maajoukkueen riveihin kuuluu viitisenkymmentä urheilijaa, joista Pirkanmaalta rautaa lähtee kesyttämään kahdeksan voimanpesää. Pirkanmaalaiset edustavat kahta seuraa, Tampereen Voimanostajia sekä Ylöjärven Ryhtiä. Avoimessa luokassa nähtävä Teemu Hällfors vaikuttaa treenien perusteella olevan kovassa penkkikunnossa. Ylöjärven miehen omat ennätykset ovat rikkoutuneet harjoituksissa ja hän on myös ottanut tuntumaa painoluokkansa alle 83 kiloa SE-rautoihin. Masters-ikäluokissa mitalinsyrjässä ennakkorankingin pohjalta ovat kiinni tamperelaiset Hannu Peräsalo ja Antero Kauranen , Ylöjärven Voitto Ahopelto sekä Kangasalan Veikko Männistö . Virtain Petri Niemi on vahva kultamitalisuosikki ja nokialaiselta Aki Kangasjärveltä odotetaan myös hyvää tulosta. Pirkanmaan naisia EM-penkillä edustaa tamperelainen Päivi Ristolainen . Alun perin kilpailut piti käydä Espanjassa, mutta kun sieltä ilmoitettiin 2018 alkupuolella, ettei isännöinti onnistukaan, tarjosi Euroopan Voimanostoliitto tapahtuman järjestämistä suoraan Suomelle. Tampereen Voimanostajat tarttui liiton ehdotukseen, tosin seuralle jäi vain puolitoista vuotta aikaa valmistella näin mittava kansainvälinen tapahtuma, normaalisti järjestelyihin varataan aikaa 3,5–4 vuotta. TVN on saanut alkunsa 1979, joten kansainvälinen kotikisa sopii hienosti juhlistamaan 40 vuoden punttitaivalta. TKL:n kuljettajien perustamasta porukasta on kasvanut yksi Suomen johtavista voimanostoseuroista. EM-mittelöiden eteen ahertaneet kilpailunjohtaja Matti Rajaniemi ja TVN:n puheenjohtaja Hannu Peräsalo kertoivat urakan suurimman haasteen olleen hotellimajoituksen järjestäminen. Kun majoitusasiat saatiin hoidettua ja sopiva areena löytyi useammankin paikan katsastamisen jälkeen Tesomalta, kaksikko ja aika moni muu huokaisi helpotuksesta. Kisa vaatii myös runsaasti talkooväkeä. Onneksi apuja saadaan muilta voimanostoseuroilta pitkin Suomea. Talkoolaisten kokonaismäärä on päivittäin lähes 50 henkeä. Rajaniemi ja Peräsalo kiittelevät lisäksi Visit Tamperetta ja Tampereen kaupunkia sekä liikuntatointa hienosti sujuneesta yhteistyöstä. Tesoman palloiluhalliin mahtuu parhaimmillaan lähes tuhat katsojaa. Yleisön kannalta on tehty hieno päätös olla perimättä lainkaan sisäänpääsymaksua, joten katsomon toivotaan täyttyvän kannustajista.