Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

TPV tuhosi sarjajumbon syksyn päätteeksi 13–0 – "Aallonpohja saavutettiin edellisellä kaudella, ja nyt käytiin läpi melkoista terapiaa"

Jalkapallo Myrskyisän viime kauden jälkeen naisten Ykkösestä sarjaporrasta alemmas pudonnut TPV sai rivinsä varsin vakuuttavaan kuntoon etenkin juuri päättyneen syyskierroksen aikana ja pääsi lomille lohkonsa viidenneltä sijalta kaikkiaan 30 pistettä keränneenä. TPV laittoi pelit pakettiin tyrmäävän tykityksen myötä, kun punapaidat pitivät Pyynikillä nollan ja Porista vieraaksi matkanneen NiceFutiksen verkot heiluivat peräti 13 kertaa. Tämä oli samalla koko Kakkosen suurinumeroisin voitto kuluneella kaudella. – Kaikki kunnia vastustajalle, että saapuivat paikalle. Olihan tämä täysin yhtä päätä koko ajan, tasoero oli valitettavasti valtava, kommentoi TPV:n joukkueenjohtaja Pasi Turja lauantain murskajaisia. – Joukkueemme kokoontui ensimmäisen kerran vain kuukautta ennen sarjan alkua, joten lähtökohtiin nähden viides sija oli sellainen siedettävä lopputulos kuin pitikin. – Aallonpohja saavutettiin edellisellä kaudella, ja nyt käytiin läpi melkoista terapiaa. Luottamus on vahva, että pelaavat palaavat vielä seuraavallekin kaudelle, tuumasi Turja.