Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tapparan liiganuorille yhden pisteen potti, Ilves valahti taas alkusarjan jumboksi

Jääkiekko Tapparan liiganuorten viiden kotiottelun putki alkoi tulosten kannalta hieman nihkeästi, kun viime viikonlopusta jäi hanskaan vain yksi sarjapiste. Lauantaina kirvesrinnat antoivat taulukon kakkosena olevalle Jokereille kunnon vastuksen, mutta joutuivat taipumaan lopulta rankkareilla luvuin 5–6. Täysosumia joukkueet tekivät lähes vuorovedoin, isännät olivat kolme kertaa johtoasemassa, vieraat kaksi. Jokerit tuli tasoihin ylivoimalla ajassa 57.27 ja oli jatkoajan jälkeen vahvempi voittomaalikilpailussa upottamalla kolme kaappia Tapparan nollaa vastaan. Sunnuntaina Hakametsässä vieraili Lukko, joka tuli kirvesrintojen rinnalle ja ohi toisessa erässä ja meni menojaan kolmannessa. Kotijoukkue onnistui iskemään ottelun avausosuman ajassa 19.14, mutta sen jälkeen molari Tobias Ancickan yllättäminen oli Tapparalle vaikeaa. Raumalaiset puolestaan saivat aikaan kaksi maalia ylivoimalla, kaksi alivoimalla, yhden tasakentällisin ja yhden tyhjiin. Kärsitty 2–6-selkäsauna ei varmasti ollut se, mitä tamperelaiset lähtivät sarjataulukon toiseksi viimeisenä majailevaa Lukkoa vastaan hakemaan. Kahdesta tappiosta huolimatta kirvesrinnat notkahtivat vain kaksi pykälää alaspäin, ja ovat nyt nuorten SM-liigakauden kahdeksantena kahdeksan pisteen päässä piikkipaikkaa pitävästä Pelicansista. Ilves jäi viikonlopun kahdessa tiukassa taistelussa ilman palkintoa, kun Kiekko-Espoo haki täyden saaliin Hakametsästä lauantaina luvuin 5–3 ja Pelicans kaivoi 3–2-voiton Lahdessa sunnuntaina. Espoolaisia vastaan tupsukorvat ehtivät mennä toisessa erässä jo 2–0-johtoon, mutta vieraat kirivät nopeasti tasoihin rankkarilla sekä ylivoimaosumalla. Ilveksen urakkaa ei yhtään helpottanut kaikkiaan 61 minuutin jäähysaldo tässä ottelussa, ja ratkaisevan niitin Kiekko-Espoo pääsi lyömään tyhjään maaliin 16 sekuntia ennen loppusummeria. Tupsukorvat latasivat kaksi kertaa johtoon sarjakärjen vieraana, tosin sekään ei riittänyt kaatamaan Pelicansia, joka käänsi kamppailun nimiinsä toisen erän viimeisen minuutin aikana. Kotijoukkue tasoitti lukemat ajassa 39.01 ja iski 3–2-voittomaalin ylivoimalla ajassa 39.42. Näin Ilveksen liiganuorten kurimus jatkuu, kun joukkue putosi takaisin sarjan jumbosijalle.