Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Räpsän tytöt nappasivat historiallisen pronssin, Muhos kaatui suoraan kahdessa kamppailussa

Pesäpallo Hämeenkyrön Räpsä saavutti lauantaina 14.9. seurahistoriansa ensimmäisen mitalin Tyttöjen Superpesiksessä kaatamalla Muhoksen Pallo-Salamat toistamiseen pronssisarjassa. Hämeenkyrö oli vienyt ensimmäisen koitoksen kotonaan 10.9. luvuin 2–0 (4–1, 6–3). Tuossa kamppailussa Räpsän parhaina palkittiin Senni Korhonen sekä Anna Ala-Kauhaluoma . Muhokselle toiseen osaotteluun saapui latautunut Räpsä tuoden mukanaan pienen mutta pippurisen vieraskatsomon. Kaikesta näki, että paikalle oli tultu vain yksi asia mielessä. Räpsä siirtyikin kuskin paikalle jo ensimmäisessä sisävuorossaan ja pysyi kuskina koko pelin ajan. Pronssijuhlat pääsivät alkamaan Hämeenkyrön leirissä suoraan kahdella voitolla, nyt lukemat olivat 2–0 (3–1, 5–3). Esiin täytyy nostaa Räpsän hienosti kulkenut kärki, jossa Siiri Leppänen meni kentälle ja Sohvi Korhonen teki seuraavana tilannetta. Samat taiturit palkittiin myös joukkueensa parhaina, Siiri ykköspalkinnolla ja sadan prosentin teholla vaihtanut Sohvi kakkospalkinnolla. Olisi kuitenkin väärin nostaa vain palkitut, toki koko joukkue taisteli hurjasti ja ansaitsi palkinnon kovalla työllä. Räpsän pronssinen kokoonpano koostui pääosin seuran omista kasvateista. Suurin osa on pelannut pesäpalloa Hämeenkyrössä jo 10–12 vuotta. Takana on pitkäjänteinen ja tavoitteellinen harjoittelu, jonka ensimmäinen isompi hedelmä oli 2016 C-tyttöjen leirimestaruus. Tämän vuoden joukkueessa Hämeenkyrön kasvatteja olivat Siiri Leppänen, Amanda Frantsila , Anni Rajala , Vilma Holkko , Josefiina Räikkä , Johanna Viitanen , Taru Ala-Tuuhonen , Venla Ahola , Vilja Ahola , Hanna Vulli sekä Nea Koskela . Senni ja Sohvi Korhonen ja Anna Ala-Kauhaluoma tulivat Janakkalan Janasta, Heini Virjo Tampereelta, Sini Mäkelä on porilaislähtöinen. Räpsän C-tytöistä mukana olivat Aurora Frantsila , Elina Viitanen ja Jemina Mäkinen . Päävastuullisina valmentajina toimivat Jussi Frantsila ja Vesa-Matti Koskela . Kausi päättyi Räpsän tytöillä pitkän projektin osalta siis upeasti, tosin hieman haikeastikin, kun moni 2000 syntynyt pelaaja vanhenee nyt aikuisten sarjoihin ja ensi vuonna joukkueen rivit uudistuvat voimakkaasti. Jo tällä hetkellä on kuitenkin varmaa, että myös seuraavalle kaudelle Hämeenkyröstä tulee iskukykyinen ja nälkäinen kokoonpano Tyttöjen Superpesikseen. Seuran arvojen mukaisesti 2020 Hämeenkyrössä pelataan #pilkepesistä.