Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampere Saintsin junnut tekevät huikeaa kesää – Haussa on historialliset kolme mestaruutta samalle kaudelle

Jenkkifutis Viime viikonloppuna pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut amerikkalaisen jalkapallon ykkösdivisioonan vanhemmissa junioreissa U17 ja U15. Tampere Saintsin alle 17-vuotiaiden osalta runkosarja päättyi Helsinki Wolverinesia vastaan Brahen kentällä Helsingissä, missä miesten edustukset olivat mitelleet taitojaan edellisenä päivänä. Saintsin aikuiset kokivat valitettavan tappion, mutta junnujen kohdalla tilanne oli aivan toinen. Nuoret pyhimykset olivat matkassa runsaslukuisina ja voitontahtoisina. Ottelu oli Saintsin vahvaa dominointia, eikä Wolverines päässyt missään vaiheessa niskan päälle. Kohtaaminen päättyi lukemiin 6–39. Tällä murskatuloksella Saints marssi runkosarjan puhtaalla voitolla suoraan finaaliin. Välierissä ratkeaa, tuleeko vastustajaksi samainen Wolverines vai Vaasa Royals. Taitava pyhimyskaarti on kaatanut aiemmin kaudella molemmat joukkueet erittäin selvin lukemin. U17-ikäisten finaali nähdään sunnuntaina 1. syyskuuta Pyynikillä, jonne Saints toivoo runsasta kannustajajoukkoa. Tampereen hieman nuoremmat pyhimykset eli alle 15-vuotiaat tekevät yhtä mallikasta jälkeä. Viimeiseen runkosarjapeliin Vaasa Royalsia vastaan matkasi loukkaantumisten johdosta hieman harventunut joukkue, mutta sitä ei koitoksessa huomannut. Saints teki ensimmäiset pisteensä ennen kuin 30 sekuntia oli pelikellossa ja samaan rataan jatkettiin koko ottelun ajan. Vaasassa oli haastavat olosuhteet, ensin hellettä ja sitten yhtäkkinen sadekuuro, joka liukasti kentän ja aiheutti muutamia vammoja. Mitään niin vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut, että se estäisi pyhimysten jatkopelit. Vierastaisto päättyi Tampere Saintsin selvään voittoon 48–6. Pelin jälkeen palkittiin pyhimysten riveistä sinnikäs puurtaja Henri Illikainen sekä taitavasti useampia palloja napannut ja maaliin kuljettanut Juho Angervo . Saintsin U15-joukkue on sekin selvittänyt koko runkosarjan ilman ainoatakaan tappiota. Lisäksi tamperelaiset ovat voittaneet jokaisen pelin varsin selvin lukemin, vastustaja on saanut korkeintaan yhden pistesuorituksen Saintsin kymmeniä pisteitä vastaan. Välierissä 24.8. vastaan astelee Hyvinkää Falcons, jonka tamperelaiset kaatoivat toukokuussa numeroin 80–6. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että Saints vie tuon välierän ja myös U15-ikäluokan finaaliottelu käydään Pyynikillä, tällä kertaa 8. syyskuuta. Finaalivastustaja tullee olemaan vaasalaiset vielä tielleen saava Porvoon Butchers, mutta yllätyksiä voi matkalla toki tapahtua. Kausi on ollut Saintsin junioreille ennätysmäisen menestyksekäs. Yksi mestaruus U20-divarissa on jo toukokuussa saavutettu. Koskaan ennen pyhimykset eivät ole taistelleet kolmessa finaalissa samalla kaudella, mutta nyt seuran taustajoukot vannovat tämän käyvän toteen. Muutaman viikon sisään selviää, onko Saintsin hallussa vuonna 2019 kolme ykkösdivisioonan mestaruutta.