Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

TPV:n naiset iskivät neljännen voiton putkeen – Matkaa kakkossijaan vain kolme pistettä

Jalkapallo TPV:n alkukauden epävarmuudet ja hankaluudet naisten Kakkosessa näyttävät olevan kaukainen muisto vain, sillä joukkue kirmaa nyt ennakkoluulottomasti voitosta voittoon. Punapaidat nappasivat viime sunnuntaina neljännen täyden potin peräkkäin kaatamalla ÅIFK:n Kaukajärvellä lukemin 4–3. Samalla tamperelaiset kipusivat kolmen pisteen päähän sarjan kakkossijalla majailevasta Hämeenlinnan Härmästä. Tällä hetkellä taulukon kuudentena oleva ÅIFK teki pyhänä ottelun avausosuman sarjan viidentenä taistelevan TPV:n verkkoon 8 minuutin kohdalla, mutta uudelleen vieraat eivät maaleilla juhlineet ennen kamppailun loppuhetkiä. – Vastustaja tuli alun 13 minuuttia päälle kuin yleinen syyttäjä, sen jälkeen peli kääntyi meille. Jälkimmäinen jakso tosin oli melkoista roiskimista puolin ja toisin, kommentoi punapaitojen joukkueenjohtaja Pasi Turja . TPV tasoitti lukemat 1–1:een puolen tunnin paikkeilla ÅIFK:n omaksi maaliksi merkityllä osumalla ja karkasi 3–1-johtoon toisella puoliskolla Ada Nikkilän onnistuessa kahdesti. Viimeisellä kympillä nähtiin vielä kolme kaappia, joista ensimmäinen upposi kotijoukkueen oman pelaajan kautta, toisesta vastasi TPV:n Sofia Viitala ja vieraiden kavennus pamahti sisään 90 minuutin kohdalla. – Kukaan ei ole varmaan koskaan tippunut Kakkosesta 17 sarjapisteen saldolla, joten eiköhän putoamispeikko ole jäänyt jo taakse, tuumasi Turja.