Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nuorentunut TamU/2 jahtaa nousupaikkaa Kolmoseen – Täysi potti ropisi laariin VaKP:n kaadolla

Jalkapallo Tampere Unitedin kakkosjoukkue isännöi Kaupissa sunnuntaina Nelosen kevään toisessa ottelussaan Kolmosesta viime kaudella pudonnutta Valkeakosken Koskenpoikia. Kotijoukkue hallitsi palloa ottelun alusta lähtien ja lisäsi jatkuvasti kaasua, mikä palkittiin 21 minuutin pelin jälkeen. 18-vuotiaan Ali Aitbenzanzounin oikean jalan vapaapotku rangaistusalueen rajan tuntumasta upposi vastustajan kautta takakulmaan. Johtoa ei kestänyt kauaa, sillä vieraat tulivat puolen tunnin kohdalla vastahyökkäyksen päätteeksi tasoihin Nico Seeckin täysosumalla. Ensimmäinen jakso jatkui TamU:n hallinnassa ja tunteet kävivät hetkittäin varsin kuumana sekä kentällä että kentän laidalla. Minuutti ennen taukoa hyökkääjä Moktar Laouinin maalintekoyrityksen jälkitilanteesta Saku Heinola siirsi pallon verkon perukoille ja puoliajalle lukemiksi 2–1. Ottelun toinen jakso oli varsin erilainen. TamU vetäytyi johtoasemassaan omalle puoliskolle, jonka turvin VaKP sai hallita palloa. Isännät välttyivät vaarallisilta maalipaikoilta suurimmalta osin, kunnes Nico Seeck tasoitti lukemat 84 minuutin kohdalla. Tästä alkoi välitön sinipaitojen vyöry. Kotijoukkue loi viiden minuutin sisään neljä hyvää maalipaikkaa, joista mikään ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Lopulta varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla nähtiin ottelun mielenkiintoisin tilanne. Erinomaisesti esiintynyt Laouini pääsi kulmapotkusta tuikkaamaan pallon maaliin Maradonan tavoin kädellään. Tämän “Jumalan käden” tamperelaisversion myötä täydet pisteet jäivät isännille 3–2-voitolla. Tampere Unitedin kakkosjoukkue on kulkenut edustuksen tavoin sarjaportaita tasaisesti ylöspäin. Nyt takana on useampi kausi Tampereen piirin Nelosta ja joukkueessa nähtiin näiden vuosien aikana useita pelaajia, joita oli mukana myös seuran edustuksen ringissä nousemassa Kakkoseen muutama kausi takaperin. TamU/2 on kuitenkin nuorentunut valtavasti kaudelle 2019. Useita konkareita on jäänyt sivuun luoden tilaa nuoremmille. Yli puolet joukkueen kokoonpanosta pelaa nyt ensimmäistä kauttaan TamU:n sinisissä paidoissa. Heistä moni pelaa myös ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa. Muutoksista huolimatta yhteishenki on hitsautunut lyhyessä ajassa mainioksi samalla kun tuoreet taiturit ovat tuoneet mukanaan lisää intoa ja vauhtia. – Nämä nuoret sällit pakottavat minutkin liikkeelle vähän ripeämmin, sanoo TamU/2 n kapteeni Eemeli Peltonen leveä virne kasvoillaan. Kokoonpanon nestori Ville Toiva kertoo olevansa tyytyväinen nuorennusleikkaukseen: – Uusi valmentajamme on tehnyt hyvää työtä, vaikka harjoitusolosuhteet eivät Nelosen porukalle Tampereella ole aina kovinkaan ihanteelliset. TamU:n treenien laatu on säädetty jo tammikuun alusta pykälää vaativammalle tasolle. Päävalmentaja Weeti Tero , hänkin vasta 21-vuotias, peräänkuuluttaa harjoitusten laadun olevan tärkeämpää kuin se, kuinka monta kertaa viikossa kentällä norkoillaan nappulakengät jalassa. Pelaajilla ja valmennuksella on selvä tavoite tälle kaudelle: nousu Kolmoseen. Sinipaitojen yhteishenki ja tavoitteet yhdistyvät puolustaja Jesse Puuskan ytimekkääseen analyysiin: – Juna kulkee.