Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Loiske sai kauden avauksessa kylään tylyn vieraan – HJS tyrmäsi Sääksjärven miehet 5–0

Jalkapallo Loiske avasi Kolmosen kautensa Hämeenlinnan Jalkapalloseuran vieraita vastaan perjantain myöhäisottelussa. HJS pelasi viime kaudella kakkosdivisioonaa, joten kova porukka oli odotettavissa kylään ja sitä Sääksjärven tekonurmelle myös saatiin mitä tilattiin. Kotijoukkue oli koko kamppailun ajan askeleen jäljessä vahvasti esiintyneiden vieraiden vauhdissa. Loiske ei päässyt alussa mukaan juuri lainkaan, ja oli pakotettu muuttamaan ryhmitystään 30 minuutin kohdalla suorittaen samalla kolme vaihtoa. Peli oli tuolloin 0–3 ja siirrot auttoivat isäntiä sen verran, että puoliajalle mentiin näissä lukemissa. – Tauolla päätimme, että lähdemme hakemaan positiivista toista puoliaikaa. Joukkueemme pelasikin varsin hyvin, mutta minuuteilla 88–90 tapahtui anteeksiantamaton selän katkeaminen ja vastustaja teki loppunumeroiksi 0–5, kommentoi Loiskeen joukkueenjohtaja Janne Peltonen . – Mäkisen Tuomas ei maalissa voinut osumille mitään, myös kaksikko Markus Seppä ja Joel Mattjus ansaitsee puhtaat paperit. Nyt kausi on avattu ja joukkueen kanssa työ jatkuu. Kaikki kunnia HJS:lle voitosta, parempia olivat, tuumasi Peltonen. Hämeenlinnalaisten maalintekijöinä kunnostautuivat Santeri Stenius kahdesti sekä Prince Mokuma , Juuso Huhtapelto ja Miika Paussu kertaalleen.