Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Eric Perrin ei suostunut jäämään eläkkeelle – Raumalla tänään maalin peli?

Liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen Lukko–JYP -sarja keikahti sunnuntaina uuteen asentoon JYPin venyttyä kotivoittoon. Ratkaisupelissä henkiset tekijät korostuvat. Päivän kiinnostavin peli Lukon ja JYPin ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelut ovat repsahtaneet lopussa suurten maalierojen peleiksi (5–1 ja 4–1). Kolmas ja ratkaiseva koitos saattaa luonteeltaan olla avauspeleistä poikkeava. Maalimäärillä on tendenssinä vähentyä, mitä tärkeämmistä otteluista on kyse. Liigassa on pelattu kaudesta 2003–2004 lähtien 79 ensimmäisen kierroksen playoffs-ottelua. Näissä on tehty keskimäärin 4,57 maalia per peli. Ratkaisevissa kolmansissa otteluissa maalikeskiarvo on pudonnut lukemaan 4,0 maalia per peli. Vaikka sen paremmin JYP kuin Lukkokaan eivät ole kahdessa ensimmäisessä ottelussa olleet pelillisesti mitenkään vähämaalisen oloisia, uskon katkaisupelin tuovan otteisiin lisää vähämaalisuuden elementtejä. Joukkueet pyrkivät varmasti pitämään pelin rakenteen entistäkin enemmän puolustusta tukevana. Varman päälle pelaaminen ottaa voiton riskillä kokeilemisesta. Ottelun ratkaisukohdiksi nostan JYPin jalan riittävyyden lisäksi maalivahtipelaamisen sekä joukkueiden (playoff)kokemuksen. Silmämääräisesti JYPin Eetu Laurikainen on suoriutunut tehtävistään Lukon Lassi Lehtistä paremmin. Lehtisestä on ajoittain välittynyt hieman tietynlainen (paineen tuoma) varmuuden puute. Tilastot tukevat tätä näkemystä yllättävänkin paljon, sillä Laurikaisen torjuntaprosentti aiemmista otteluista on 93,22 ja Lehtisen 88,24. Playoffs-kokemuksen puolestakin JYP on niskan päällä joukkueen koostuessa pääosin veteraaneista. Vaikka Lukko on pelillisesti ollut periaatteessa parempi joukkue nopeutensa ansiosta, voi ratkaisupelissä painottaa avauspelejä enemmän henkisiä tekijöitä. Näistä lähtökohdista vedonlyönnillisesti tänään maistuvat enemmän JYPin menestysten puolelta löytyvät kertoimet. Myös ottelun vähämaalisuus on nyt runsasmaalisuutta kiinnostavampi tapaus. Tältä kantilta maistuvin yksittäinen veto peliin on kohteen 3301 Lukko alle 2,5 maalia. Tarjottu 1,83 kerroin on aivan pelikelpoisuuden rajamailla. Päivän paras vetovihje Päivän parhaaksi pitkävetohauksi nostan yli 5,5 maalia Mestiksen pudotuspeliottelussa Hermes–KeuPa HT (kohde 5676, kerroin 1,93). Näin siitäkin huolimatta, että ottelun tärkeyden voi tässäkin olettaa vaikuttavan pelin luonteeseen maalimääriä alentavasti. Joukkueiden runkosarjan maalimäärätilastot ovat kuitenkin niin runsasmaalisia, ettei runsasmaalisuuden puolelle lipsahtaminenkaan olisi niin suuri yllätys kuin Veikkaus laskee. Hermeksen kaikista runkosarjan peleistä yli 5,5 maalin tulokseen päättyi 31 ottelua 50:stä (62 prosenttia). Kotona Hermeksen over-lukema oli peräti 72 prosenttia. KeuPa HT:n vastaavat olivat kaikki pelit 58 prosenttia ja vieraspelit 56 prosenttia. Kauden kuudesta keskinäisistä neljä päättyi yli 5,5 maalin tulokseen. Pudotuspelivähennykselläkin saan tässä yli 5,5 maalin todennäköisyydeksi 53 prosenttia. Päivän pelit: 5676:1 (kerroin 1,93). Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 19/45, palautusprosentti 75.