Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Konginkankaan turma pilasi Saana Kivirannan elämän vuosiksi – muistaa yhä kauhunhetket: ”Oli pilkkopimeää ja ihmiset huusivat”

Saana Kiviranta oli lähdössä kolmen työkaverinsa kanssa laskettelureissulle. Osa matkaan lähteneistä oli hänen hyviä ystäviään. Kiviranta oli tapahtuma-aikaan 24-vuotias. Yöbussi lähti liikkeelle 15 vuotta sitten Helsingistä. Määränpää oli Kuusamon Ruka, jonne linja-auto ei koskaan saapunut. –Kaikki olivat lomatunnelmissa. Pelasimme korttia ja joimme viiniä. Oli pimeää ja mietin, että onpa hirveä keli ja inhottava mennä noin pitkä matka bussilla. Bussi lähti myöhään ja jossain vaiheessa matkustaja toisensa jälkeen alkoi mennä unten maille. Seurue istui takana oikealla, toisessa tai kolmannessa rivissä vessan kohdalta. Kiviranta nukahti. Kaaos Seuraava asia, johon hän havahtui, oli kaaos. Linja-auto oli törmännyt paperirullia kuljettaneeseen rekkaan. Valtavia rullia oli syöksynyt bussin ikkunan läpi matkustamoon. Moni oli jo kuollut. –Heräsin sieltä jostain bussin lattialta. Siellä oli kaikki penkit irronnut, kaikki sekaisin ja ihan pilkkopimeää. Ihmiset huusivat. Nopeasti Kiviranta tajusi, että on tapahtunut onnettomuus. Tapahtumapaikalla oli jo pelastushenkilökuntaa. –Ensimmäinen ajatus oli, että olemme jossain jäällä, kun siinä näkyi peltoa. Reaktio oli, että apua, pakko päästä bussista ulos. En tuntenut mitään, vaikka käytännössä kaikki oli murtunut päälaesta varpaisiin. Kiviranta makasi sokissa viltillä ja oli ensimmäinen, joka vietiin paikalta ambulanssilla. Vielä tässä vaiheessa hän ei tiennyt kuolinuhreista tai siitä, että yksi heistä on hänen ystävänsä, 30-vuotias mies. Asia selvisi myöhemmin sairaalassa puheluissa turmasta selvinneiden ystävien kanssa. –Siinä ei kerennyt hirveästi miettiä. Toinen keuhko oli puhjennut enkä saanut happea. Muistan että näin yhden kaverin siinä, mutta en muita. Ambulanssi kuljetti hänet Jyväskylään sairaalaan, jossa häntä vietiin ympäriinsä erilaisiin tutkimuksiin. Sairaalassa varmistuttiin vasta siitä, että hänellä ei ole hengenvaarallisia vammoja. –Jouduin heti operaatioon. Keuhkot piti puhkaista uudestaan. Oli joku sellainen verinen ilmarinta. Taistelua Helsinkiin kotiuduttuaan Kivirantaa alettiin hoitaa Jorvin sairaalassa. Sairaalaa hän kritisoi siitä, että kukaan lääkäri ei varsinaisesti ottanut tapauksesta täyttä vastuuta. Hän joutui esimerkiksi vaatimaan jalkansa kuvaamista. Kimmastunut hoitaja sanoi, että siinä on mustelma, ne kyllä sattuvat. Jalasta löytyikin uusi murtuma säärestä. –Selkäranka oli murtunut, kylkiluut ja kaikki. Olin aivan paketissa. Koko ajan oli olo, että kun kukaan lääkäri ei ottanut siitä mitään vastuuta. Kävin sitten yksityisellä ja sieltä löytyi varmaan 15 murtumaa enemmän kuin Jorvissa. Kun olet särkylääkepöhnässä, on tilanne epätodellinen. Heti onnettomuuden jälkeen Kivirannan vakuutusyhtiö lupasi olla tämän tukena ja korvata vammat. Toisin kuitenkin kävi, kun hänellä alkoi töihin paluun jälkeen ilmetä kovaa väsymystä, jatkuvaa migreeniä ja näistä johtuvia sairauspoissaoloja. –Jouduin koko ajan sairauslomalle ja sitä jatkui yli vuoden. Sitten yhtäkkiä vakuutusyhtiö olikin sitä mieltä, että oireet eivät olekaan kolarista. Taistelu vakuutusyhtiön kanssa vei pitkään. Vasta kalliin lakimiehen valitukset liikennevahinkolautakuntaan menivät läpi ja yhtiö velvoitettiin maksamaan kertakorvaus ja tapaturmaeläke. Kukkia haudalle Suomen tuhoisin liikenneonnettomuus 19. maaliskuuta 2004 vei 23 ihmisen hengen ja aiheutti laajan keskustelun liikenneturvallisuudesta sekä lakimuutoksia. Saana Kivirannan elämän turma ja sen seuraukset sotkivat kuudeksi vuodeksi. Asiasta muistuttavat aivovamma, selkävamma ja vakuutusyhtiön kanssa käydyt väännöt. Kiviranta on ollut mukana tekemässä lakialoitteita vakuutuslääkäreiden mielivaltaa vastaan. –Sen taistelun jälkeen saattoi keskittyä normaaliin elämiseen. Nyt olen monessa eri vertaistukijutussa mukana. On lapsia ja kisaan koirien kanssa. Elän normaalia elämää. Kolariakaan hän ei enää mieti välttämättä edes vuosipäivittäin. –Ajattelin käydä ystävän haudalla viemässä kukkia ja sillä tavalla muistella.