Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Päätökset tiistai-iltana: Kangasala siirtämässä Kautialan ja Pohjan oppilaita muihin kouluihin

Kangasalan sivistyslautakunta päättää tiistai-iltana kello 17 alkavassa kokouksessaan Kautialan koulun lopettamisesta tulevan lukuvuoden alusta sekä Kuhmalahden puolella sijaitsevan Pohjan koulun 3-luokkalaisten siirrosta Sariolan kouluun samasta ajankohdasta. Kautialan koulua ei ole tilojen nykyiseen kuntoon ja nykyiseen oppilasmääräennusteeseen perustuen kannattavaa peruskorjata eikä rakentaa uutta koulurakennusta. Hyväkuntoisen ja nykyvaatimukset täyttävän Huutijärven koulun tilat tulee mieluummin ottaa tehokkaaseen käyttöön. Kautialan alueen oppilaat mahtuvat Huutijärven koulun olemassa oleviin luokkiin lukuvuodesta 2019–2020 alkaen ja kuljetukset sinne ovat järjestettävissä järkevästi toiminta ja kustannukset sekä koulumatkojen pituudet ja niihin käytetty aika huomioiden. Opettajien vakanssit siirretään kouluihin, joissa on oppilasmäärän kasvusta johtuen lisäresurssin tarvetta. Mikäli opetuksen järjestämistä Kautialassa ei lopeteta, muualla oppilasmäärän kasvusta johtuvaa lisäresurssitarvetta ei muun muassa nauhataajaman alueella pystytä täyttämään nykyisillä resursseilla. Kautialan vuosisäästö 140 600 euroa Opetuksen järjestäminen Kautialan alueen oppilaille Huutijärvellä ensi elokuusta alkaen on pedagogiikan, kokonaistalouden, kiinteistön kunnon, opetusryhmien muodostamisen ja opetusresurssien kohdentamisen näkökulmasta vaihtoehdoista toiminnallisin ja järkevin. Jos opetus Kautialan koulussa lopetetaan, on arvioitu kustannussäästö käyttötaloudessa vuositasolla noin 140 600 euroa. Kautialan koulun oppilaskohtainen kustannus on vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan 11 930 euroa. Alakoulujen keskimääräinen kustannus on 7 192 euroa/oppilas ja Huutijärven koulun 7 557 euroa/oppilas. Oppilaskustannus Pohjassa 11 483 euroa Kuhmalahden puolella sijaitsevaa Pohjan koulua ei ole tilojen nykyiseen kuntoon ja nykyiseen oppilasmääräennusteeseen perustuen kannattavaa peruskorjata eikä rakentaa uutta koulurakennusta. Olemassa olevan, hyväkuntoisen ja nykyvaatimukset täyttävän Sariolan koulun tilat tulee mieluummin ottaa tehokkaaseen käyttöön.   Kuhmalahden alueen oppilaat mahtuvat Sariolan kouluun lukuvuodesta 2019–2020 alkaen ja kuljetukset sinne ovat järjestettävissä järkevästi toiminta ja kustannukset sekä koulumatkojen pituudet ja niihin käytetty aika huomioiden.  Jos opetus Pohjan koulussa lopetetaan ja 1.–2.-luokkalaiset jäävät Kuhmalahdelle, oppilaiden siirtyessä 3. luokasta eteenpäin Sariolaan, on arvioitu kustannussäästö käyttötaloudessa vuositasolla noin 100 000 euroa.  Pohjan koulun oppilaskohtainen kustannus on vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan 11 483 euroa. Alakoulujen keskimääräinen kustannus on 7 192 euroa/oppilas ja Sariolan alakoulun 7 211 euroa/oppilas.   Mahdolliset investointiratkaisut selvitetään erikseen talousarviovalmistelun ja päivitettävän palveluverkkosuunnitelman yhteydessä.