Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Lännestä saapuvat matalapainealueet pitävät sään sateisena pitkän aikaa – "Kevät tulee varmasti, mutta millaista polkua pitkin onkin sitten eri asia"

Viikko on alkanut Pirkanmaalla sateisena ja harmaana, eikä loppua ole näköpiirissä lähipäivinä. –Pirkanmaan seitsemän vuorokauden säätä tarkasteltaessa yhteneväistä ovat lähes päivittäin lännestä saapuvat sadealueet, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr . Föhr kertoo, että lämpötilasta riippuen sateet tulevat vetenä, räntänä ja lumena. Föhr kertoo, että kuluvan viikon aikana elohopea pysyttelee päiväsaikaan plussan puolella, mutta yöaikaan lämpötila painuu pakkasen puolelle. Loppuviikkoa kohden lämpötila kuitenkin alkaa kohota ja myös aurinko näyttäytyy. –Ennen viikonloppua, torstaina ja perjantaina lämpötila saattaa nousta jopa neljään lämpöasteeseen, mutta viikonloppuna lämpötila laskee jälleen lähemmäksi nollaa, Föhr kertoo. Terminen kevät ei näköpiirissä Vaikka sää ei tunnu keväiseltä eletään Föhrin mukaan parhaillaan hetkiä, jolloin terminen kevät keskimäärin alkaa. –Terminen kevät määritellään alkaneen, kun vuorokauden lämpötila on pysynyt kymmenen vuorokauden ajan plussan puolella, Föhr kertoo. Föhr kuitenkin muistuttaa, että vaikka sää näyttää ja tuntuu edelleen talviselta, kohti kevättä ja kesää ollaan vääjäämättä menossa. –Kevät tulee varmasti, mutta millaista polkua pitkin, onkin sitten eri asia, Föhr toteaa.