Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Valtteri Bottaksen ylivoimainen voitto oli hänelle tärkeämpi kuin voisi äkkiseltään kuvitella – Haaste kovenee heti seuraavissa kilpailuissa

Valtteri Bottas ajoi ylivoimaisesti uransa parhaan F1-kilpailun varhain sunnuntaiaamuna Australian Melbournessa. Se näkyi suomalaisen häkeltyneestä olemuksesta kisan jälkeen, mutta ennen kaikkea radalla: Mercedes-kuski oli täysin pitelemätön heti, kun starttivalot sammuivat. Bottas oli voittanut urallaan kolme kilpailua ennen sunnuntaita, mutta aiemmat ykkössijat olivat tulleet piinaavan puolustustaistelun jälkeen. On eri asia voittaa kuin murskata. Tällaiset voitot nostavat kuljettajan aivan uuteen kategoriaan, johon mahtuu kerrallaan vain muutama huippu. Startti C Moren videolla: Bottaksen vaikeasta ja tuloksellisesti surkeasta viime kaudesta on kerrottu lähes kaikki. Suomalainen jyrättiin pohjamutiin. Bottas kertoi alkaneen kauden alla, että hän veti talvella muutamat kunnon kännit ja unohti lajin totaalisesti. Hän yritti muuttaa valmistautumisessaan kaiken mahdollisen. –Päätin, että lyön tänä vuonna kaikki, Bottas julisti viikko ennen avauskisaa. Hän asennoitui kauteen ainoalla oikealla tavalla, mutta se piti sisällään myös riskinsä. Jos tallikaveri Lewis Hamilton olisi ollut heti Melbournen aika-ajoissa puoli sekuntia nopeampi ja voittanut kisan samanlaisella marginaalilla kuin Bottas nyt, nastolalaisen tämän kauden menestyshaaveet olisi voitu kuopata siltä istumalta. Hän olisi tuntenut suuret puheet nahoissaan, itseluottamuksesta ei olisi ollut jäljellä kuin murusia ja viime kauden haamut olisivat tulleet äkkiä mieleen. Bottas tarvitsi kauden alussa kipeästi kunnon tuloksen. Hän sai heti jättipotin. Bottas ei perustanut itseluottamustaan vain puheisiin. Takana on henkisen pumppaamisen lisäksi erittäin huolellista työtä tallin kanssa. Bottas tiesi, että hän pystyy menestymään. Nyt Bottaksen on vain pidettävä huolta yhdestä asiasta: tämä ei saa jäädä sattumaksi ja yhden kisan mittaiseksi tähdenlennoksi. Tulosta pitää pystyä takomaan tasaisesti. Suomalaisen virheettömän suorituksen ja olemuksen perusteella voittoja on tulossa paljon lisää. Albert Parkin rata Melbournessa ei pane F1-autoja äärimmäiseen testiin. Haaste kovenee heti seuraavissa kilpailuissa Bahrainissa ja Kiinassa. Silloin selviävät paremmin myös tallien väliset voimasuhteet. Mercedes ja Bottas tarjosivat sunnuntaina iskusarjan, joka herätti kovimmat kilpailijat. Nastolalaisen on oltava valmis entistä kovempaan haasteeseen, joista suurin tulee oman tallin sisältä viereisestä pilttuusta.