Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kimi Räikkönen tuskaili tuttua ongelmaa C Moren haastattelussa – "Meni aika lailla ajeluksi"

Alfa Romeo on ollut formula ykkösten nukkuva jättiläinen. Italialaistallin kuskit voittivat kaksi ensimmäistä kuskien maailmanmestaruutta vuosina 1950 ja 1951, joten odotukset olivat kovat, kun merkki palasi F1-sarjaan nimikkotallina. Kimi Räikkönen lunasti Alfa Romeon paluussa tallille neljä MM-pistettä Australian GP:n kahdeksannella sijalla. –No, ehkä olisi voinut enemmänkin saada viikonloppuna, Räikkönen aloitti C More -kanavan haastattelussa. –Startti oli huono ja auto lähti sutimaan siinä. Räikkönen ohitti startissa kuitenkin Lando Norrisin , mutta joutui päästämään Nico Hülkenbergin edelleen. Samassa järjestyksessä tultiin myös ruutulipulle. –Meni aika lailla ajeluksi. Sama ongelma kuin muissakin paikoissa. Oli helpompi päästä lähemmäs, mutta ohittaminen on vaikeaa. Lopulta Räikkönen summasi koko avausviikonlopun. –Ei suuria ongelmia. Ei kukaan tehnyt virheitä. Vaikka olisi voitu parempikin saatu, selviydyimme ensimmäisestä viikonlopusta kunnialla, suomalainen päätti C Morella.