Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Puhelin voi soida, kun hätäveri uhkaa loppua – Nyt tarvitaan yli 20 000 uutta verenluovuttajaa

Veripalvelu tarvitsee jatkuvasti lisää luovuttajia, vaikka vuonna 2018 heitä oli noin tuhat enemmän kuin edellisvuonna. Osalla vanhoista luovuttajista tulee ikä vastaan tai esimerkiksi sairaudet estävät verenluovutuksen. Veripalvelun tavoitteena on saada 20 000 uutta verenluovuttajaa tänä vuonna. Nyt vain viisi prosenttia suomalaisista luovuttaa verta. –Teemme jatkuvasti työtä saadaksemme uusia verenluovuttajia mukaan. Joka arkipäivä tarvitsemme noin 800 verenluovuttajaa, jotta sairaalat saavat tarvitsemansa verivalmisteet, kertoo verenluovutuksen johtaja Satu Pastila Veripalvelusta. Verenluovuttajien kutsumisessa on pitkät perinteet. Kutsuluvan antaneita verenluovuttajia kutsutaan päivittäin luovuttamaan puhelimitse, tekstiviesteillä sekä kirjeillä ja sähköpostilla. O-negatiivisia kutsutaan tiuhaan luovuttamaan Viime vuosina erityisesti O-negatiivisiin verenluovuttajiin on otettu yhteyttä yhä enemmän, koska heistä on useimmiten pulaa. Veriryhmä on vain viidellä prosentilla suomalaisista, mutta niin sanottua hätäverta käytetään potilashoidossa suhteellisesti enemmän. Se on tarpeen esimerkiksi onnettomuustilanteissa, joissa potilaan veriryhmää ei ehditä selvittää ennen verensiirtoa. –Siksi sairaaloissa pitää olla varastossa aina O-negatiivisia punasoluvalmisteita. Joudumme kutsumaan O-negatiivisia luovuttajia melko tiuhaan verenluovutukseen, ja heitä toivoisimmekin erityisesti lisää verenluovuttajiksi, Pastila sanoo. –Saamme kutsuillamme hyvin luovuttajia liikkeelle. Kutsumme aina senhetkisen veriryhmätarpeen mukaisesti, jos jonkun ryhmän verivarasto alkaa huveta. Pyrimme aina pitämään viiden päivän punasoluvaraston jokaisesta veriryhmästä. Tällä hetkellä tarvitaan pikaisesti AB-negatiivista verta. Ainoastaan AB-positiivisen veren tilanne on hyvä. –Vaikka suomalaiset ovat melko aktiivisia verenluovuttajia, joskus joudumme tekemään paljon töitä veritilanteen pitämiseksi hyvällä tasolla. Veripalvelu on kuitenkin pystynyt toimittamaan sairaaloiden tarvitsemat tilaukset, Pastila kertoo. Veripalvelusta soitellaan ja lähetetään postia myös pitkään luovutustaukoa pitäneille. Samalla saadaan selvitettyä, jos henkilö ei voi enää luovuttaa verta, jotta häntä ei kutsuttaisi turhaan jatkossa. Luovutusten määrä nousi, mutta punasolujen käyttö vähenee Veripalvelu kerää verta aina sairaaloiden tarpeen mukaan. Verenluovutusten määrä nousi hieman viime vuonna, kun punasoluja käytettiin potilashoidossa hieman edellisvuotta enemmän. - - Emme tiedä siihen syytä, mutta iso kuva on kuitenkin se, että punasolujen käyttö vähenee. Leikkaustekniikat ja hoitokäytännöt ovat kehittyneet suuntaan, jossa punasoluja tarvitsee antaa entistä harvemmin potilaille, Satu Pastila kertoo. Kokoverta luovutettiin vuonna 2018 reilut 204 000 kertaa, eli noin 2000 pussia edellisvuotta enemmän. Koneellisten verihiutaleluovutusten määrä pysyi ennallaan noin 2600 luovutuksessa. Verta luovuttavien määrä pysyi viime vuonna ennallaan. Edellisvuoden tapaan verta luovutti noin 119 000 eri henkilöä, joista noin 15 000 oli ensikertalaisia. Yli tuhat verenluovutustilaisuutta Verta voi luovuttaa Veripalvelun 10 toimipisteessä tai eri puolilla maata järjestettävissä verenluovutustilaisuuksissa. Viime vuonna Veripalvelu järjesti yli tuhat verenluovutustilaisuutta. Verta kerätään kaupungeissa ja kuntakeskuksissa, missä on paljon ihmisiä, sekä esimerkiksi varuskunnilla ja oppilaitoksilla. Verentarpeesta ja verenluovutuksesta kerrotaan päivittäin sosiaalisessa mediassa ja Veripalvelun verkkosivuilla. Veripalvelu.fi:ssä on ajantasainen pisarabarometri, joka kertoo, minkä veriryhmän verenluovuttajia juuri nyt tarvitaan.