Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

NoU voiton päässä finaaleista – Maija Väyrynen iski hurjat tehot alle seitsemässä minuutissa

NoU on voiton päässä paikasta ringeten SM-finaaleissa. Nokialaisryhmä kaatoi kolmannessa välierässä Lahden maalein 8–3 (3–0, 1–0, 2–3, 2–0). NoU johtaa sarjaa 2–1. NoU voitti runkosarjan suvereenisti, mutta runkosarjan nelonen Lahti on heittänyt kovan haasteen välierissä. Lauantaina ottelu kuitenkin eteni alusta asti täysin kotijoukkueen tahdissa. Maija Väyrynen iski ottelun alussa vajaassa seitsemässä minuutissa peräti kolme maalia ja keräsi yhteensä tehot 4+2. Joukkueet kohtaavat neljännen kerran Lahdessa sunnuntaina, jolloin finaalipaikka on siis katkolla NoUlle. Loppuotteluvastus olisi jo selvillä. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut LL-89 Say Cheese voitti EKS:n kolmannen kerran lauantaina.