Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pirkanmaa valmisteli sote-maakunnan palvelut Suomen parhaiten, arvioi ohjausryhmän puheenjohtaja – "Riitely jätettiin eduskunnan tehtäväksi"

Pirkanmaa oli Suomen paras sote-maakunnan rakentaja. Se pystyi luomaan käytännön ratkaisuja palveluissa ja töiden järjestämisessä. Edistymisen avain oli yksimielisyys. Näin arvioi eduskuntapuolueiden poliittista ohjausryhmää johtanut nokialainen Roope Lehto (sd.). Hän toteaa, että näkemyseroista huolimatta Pirkanmaa pystyi kokoamaan yksimieliset esitykset soten vikojen korjaamiseen. –Valmistelijoilla oli täysi poliittinen tuki puolueiden hyvän yhteistyön ansiosta. He pääsivät tekemään oikeaa työtä valtakunnan eniten. Riitely jätettiin eduskunnan tehtäväksi, Lehto kertoo. Lehto listaa perusterveydenhuollon hyväksi ratkaisuksi esimerkiksi koko maakunnan kattavan palveluasumisen valvonnan, valvojatiimin. Nyt jokainen kunta itse valvoo vanhusten palveluasumista, viranhaltija käyttää siihen ehkä 1–2 prosenttia työajastaan. Lehdon mielestä myös keskitetty hoidettavien apuvälineiden ja palvelupuhelimien hankinta olisi eduksi maakunnan terveyskeskuksille. Lehdon mukaan toimivia ratkaisuja soteen Pirkanmaalla on esittää liuta. Perjantaina Pirkanmaan eduskuntapuolueiden piirijärjestöjen johto kokoontui Tampereelle. Yhteisessä kannanotossaan piirijärjestöt vaativat, että paljon rahaa ja aikaa vienyt työ kootaan ja hyödynnetään pikimmiten – vaikka nyt toiminnot palautuvat sairaanhoitopiireille ja kunnille. –Emme ota kantaa malliin vaan siihen, miten voimme vastata arjen ongelmiin. Pirkanmaan piirijärjestöt ovat sitä mieltä, että monet uudistukset pitää ottaa käyttöön perusterveydenhuollossa jo tänä vuonna. Liikkeelle täytyy päästä, yhteistyöorganisaatioilla tai valtakunnallisesti. Organisaatio ei ole tärkeä, palvelu on, Lehto tiivistää. –Suurin toive piirijärjestöillä on, että valtio järjestää rahoituksen hyväksi havaittujen, kesken jääneiden toimintojen kokoamiseen. Olisi järjetöntä, jos tehtyjä toimintamalleja ei voi hyödyntää myöhemmin.