Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Eurovaalit Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Rantaperkiön Iskun joukkueet puskevat laajalla rintamalla pudotuspelien kuntopuntariin

Lentopallo Rantaperkiön Iskun A-tytöt selvittivät tiensä jo viidettä vuotta peräkkäin SM-finaaleihin voittamalla välierälohkonsa lauantaina kotona Kaukajärven vapaa-aikatalon parketilla. Kahdeksan ikäluokan Suomen parasta tyttöjoukkuetta kohtaa Salossa 27.–28.4. – Pelattiin hyvin joukkueena ja onnistuttiin laajalla rintamalla. Saavutettiin se mitä lähdettiin hakemaan. Olen innoissani mahdollisuudesta pelata taas SM-finaaleissa ja joukkue tekee taatusti kaikkensa sen eteen, että mestaruus tulisi tänä vuonna Tampereelle, vakuutti Iskun A-tyttöjen kapteeni Nea Luntamo . Iskun naiset puolestaan päättivät 1-sarjan runkosarjan selvään voittoon LP Viesti Akatemiasta luvuin 3–0 (25–14, 25–20, 25–23). Runkosarjan ykköseksi tiensä raivanneet salolaiset eivät onnistuneet saamaan kauden aikana yhtäkään erää tamperelaisilta ja päävalmentaja Jari Tolvanen kertoo Iskun pelanneen sunnuntaina ehjimmän ottelunsa tällä kevätkaudella. Rantaperkiön naiset selviytyivät siis kahdeksan parhaan joukkoon ja viikonloppuna käynnistyviin puolivälieriin, joissa vastaan tulee NALE Helsingistä. – Pudotuspelit ovat hieno palkinto Iskulle hyvästä kaudesta. Molemmat joukkueet voittivat runkosarjassa kotiottelunsa 3–0, joten tiukka sarja on tulossa, tuumasi tamperelaisten päävalmentaja Tolvanen. Isku ja NALE kohtaavat lauantaina Helsingissä ja sunnuntaina 17.3. kello 16 alkaen Kaukajärvellä. Mikäli ottelut päättyvät tasan, pelataan pyhänä niin sanottu kultainen erä, joka ratkaisee jatkoon menijän. Miesten 1-sarjan puolella Isku ei saanut runkosarjan viimeisessä koitoksessa kunnon vastusta JyväsLentiksestä. Rantaperkiön herrat kaatoivat JyLen Pyynikillä sunnuntaina tunnin kestäneessä urakassa erin 3–0 (25–12, 25–13, 25–11). Seuraavaksi edessä ovat pudotuspelit, ja runkosarjan voittanut Isku saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa Napapiirin Palloketut. Isku avaa puolivälieränsä perjantaina 15.3. kello 18.30 Pyynikillä. Toinen osaottelu pelataan heti seuraavana päivänä Rovaniemellä. Isku voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset runkosarjassa puhtaasti 3–0. NaPa jäi runkosarjassa yhdeksänneksi, mutta sai viimeisen pudotuspelipaikan, sillä kahdeksanneksi sijoittunut Kuortaneen joukkue ei osallistu playoffeihin. Muut miesten 1-sarjan puolivälieräparit ovat Hurmos–Mahti, TUTO Volley–KaVe ja Kyyjärvi–LeKi.