Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereella on nyt oma sovellus, kun reittiopas, tapahtumatiedot ja etukupongit kulkevat taskussa – testasimme toimivuuden ja tässä on tulos

Tampereella liikkuvan ei tarvitse enää sormi suussa ihmetellä, mistä löytyvät nähtävyydet, ravintolat, kaupat ja menopaikat tai miten sinne pääsee. Maaliskuun aikana katujen varsille ilmestyy kaupunki-infonäyttöjä, joihin tiedot on koottu. Saataville on tullut myös kännykkäsovellus, josta löytyy muun muassa reittioppaat jalankulkijoille, bussilla matkustaville ja autoilijoille. – Molemmat tarjoavat opastusta sekä matkailijoille että vierailijoille. Olemme halunneet saada mukaan mahdollisimman paljon palveluja, kertoo projektipäällikkö Anni Joela Tampereen kaupungilta. Infonäyttöjä tulee tässä vaiheessa kahdeksan ja myöhemmin mahdollisesti lisää. Osa näytöistä sijoitetaan jo tällä hetkellä eri puolilta keskustaa löytyvien mainosnäyttöjen yhteyteen. Tällainen on muun muassa Keskustorin Juveneksen yhteydessä. Osa näytöistä on kokonaan uusia. Ne sijoitetaan Tammelantorille, Sampolan risteykseen ja Frenckellin aukiolle tulevien pakettiautomaattien yhteyteen. – Näytöiltä saa myös tiedon raitiotien rakentamisen aiheuttamista muutoksista kulkureitteihin, vinkkaa projektisuunnittelija Jonna Nyholm. Näytöt ovat kosketusnäyttöjä. Tampere tuli taskuun Sovellus kantaa nimeä Tampere.Finland. Reittioppaan lisäksi sinne on listattu Tampereen tapahtumia ja Tammerkosken lähistöltä löytyvät tunnetut nähtävyydet. Lisäksi sovellus sisältää Tampere tunnetuksi -passin. Siihen on koottu mukava määrä etukuponkeja, joilla Tampereen palveluista saa alennuksia. Moro testasi, miten opaskartta toimii käytännössä. Reitti Aleksis Kiven kadulta Rautatieasemalle ja takaisin löytyi vaivattomasti. Paikannin kertoi koko ajan, missä kulkija oli menossa. Hieman ihmetytti se, miksi sovellus valitsi Hämeenkadun kautta kulkevan reitin romanttisen Patosillan kautta kulkevan reitin sijaan. Koska matka oli pitkä, nautittiin lopuksi hyvin ansaitut leivokset Cafe & Bakery Nostalgiassa. Sovelluksesta löytyi kuponki, jolla sai kaksi yhden hinnalla. Hiedanrannan historia tutuksi Tampere.Finland -sovelluksen lisäksi saatavilla on nyt Hiedanrantaa esittelevä verkkosovellus. Idea on saman tyyppien kuin viime syksynä ilmestyneessä Keskustori-verkkosovelluksessa. Sivustolla esitellään kolmiulotteinen kuva alueen rakennuksista. Kutakin rakennusta klikkaamalla saa lisätietoa sen historiasta tai käytöstä nykypäivänä.