Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Toimitusministeristö ei saa nimittää Puolustusvoimain komentajaa – siviili- ja sotilastiedustelun valvojan valinta etenee

Oikeusministeriö kertoo edenneensä tiedusteluvalvontavaltuutetun nimittämisen valmistelussa. Ministeriön mukaan virkaa varten haastateltavat on valittu. Eduskunta hyväksyi siviili- ja sotilastiedustelua koskevat lait maanantaina. Lait antavat uusia tiedusteluvaltuuksia Suojelupoliisille ja Puolustusvoimille. Lakien voimaantulo edellyttää, että laillisuusvalvonta on järjestetty eli tiedusteluvalvontavaltuutettu on aloittanut tehtävänsä. Valtuutettu valvoo tiedustelutoiminnan lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa. Virkamiesesitys nimityksestä pyritään saamaan valmiiksi maaliskuun aikana. Ministeriö ei kerro tiedotteessaan haastatteluun kutsuttujen hakijoiden nimiä. Valiokunta ehdotti Hakosta Perustuslakivaliokunta on lausunut aiemmin mielipiteenään valtioneuvostolle, että tiedusteluvalvontavaltuutetun virkaan nimitetään oikeuskanslerinviraston kansliapäällikkö Kimmo Hakonen . Hän työskentelee tällä hetkellä apulaisoikeuskanslerin sijaisena. Valiokunnan mukaan Hakosella on viranomaisten toimivaltuussääntelyyn ja laillisuusvalvontaan liittyvän kokemuksensa vuoksi parhaat edellytykset hoitaa tiedusteluvalvontavaltuutetun virkaa. Oikeusministeriö on varmistanut oikeuskanslerilta, että toimitusministeristö voi nimittää tiedusteluvalvontavaltuutetun. Ministeriön mukaan valtuutetun virassa korostuu ei-poliittinen valvonta ja sen uskottavuus. Valtuutetun nimittää valtioneuvosto. Uusi tiedusteluvalvontavaltuutettu toimii tietosuojavaltuutetun toimiston yhteydessä ja on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. Tiedustelutoiminnan valvontaa koskeva laki tuli voimaan helmikuussa. Tiedustelutoiminnan valvontajärjestelmä muodostuu parlamentaarisesta valvonnasta sekä laillisuusvalvonnasta vastaavasta tiedusteluvalvontavaltuutetusta. Puolustusvoimain komentajan nimitys viivästyy Puolustusvoimain komentajan nimitys viivästyy hallituksen eron takia, kertoo puolustusministeriö. Toimitusministeristöllä ei ole valtuuksia nimittää uutta komentajaa kenraali Jarmo Lindbergin seuraajaksi. Oikeuskanslerin mukaan Puolustusvoimain komentajan nimitys ei ole sellainen rutiininomainen tai juokseva asia, joka kuuluisi toimitusministeristön toimivaltaan. Komentajan nimittää presidentti valtioneuvoston ehdotuksesta. Nimitys pyritään esittelemään pikaisesti eduskuntavaalien jälkeen. Lindberg siirtyy reserviin 1. elokuuta, ja hänen seuraajansa aloittaa silloin tehtävässään. Päivitys 12.3.2019 kello 16:11: Päivitetty juttua Puolustusvoimain komentajan nimityksestä.