Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Iivo Niskanen hyytyi täysin Holmenkollenilla – Tippui voittotaistelusta surkeiden suksien takia, Venäjälle peräti neloisvoitto

Iivo Niskanen romahti viimeisen suksienvaihdon jälkeisiin pito-ongelmiin Holmenkollenilla. Suomalainen jäi 32:nneksi, yli neljän minuutin päähän kärjestä. Venäjä otti Aleksandr Bolshunovin johdolla neloisvoiton. Näin kisa eteni Suomen ykköstykki Iivo Niskanen lähti kisaan varsin maltillisesti. Hän oli ensimmäisen kirimaalin (3 km) kohdalla vasta 11:s. Eroa kärkeen kiihdyttäneeseen Johannes Kläboon oli 13,5 sekuntia, mutta Niskanen ei edes yrittänyt napata bonuspisteitä. Viiden kilometrin kohdalla Niskanen oli noussut jo neljänneksi. Kisan johtoon noussut Simen Hegstad Krüger oli vain 1,4 sekuntia suomalaista edellä. Kymmenen kilometrin krouvin jälkeen Niskanen alkoi uhkaavasti jäädä kärkiporukasta. Pääjoukko oli edelleen kasassa, mutta esimerkiksi 14,2 kilometrin väliajoissa suomalainen oli jäänyt keulasta 6,4 sekuntia ja oli 21:s. Niskanen kuitenkin kuroi eron nopeasti umpeen. 15,9 kilometrin väliajoissa hän oli enää 3,3 sekunnin päässä kärkimies Kläbosta. Kläbo veti letkaa sitkeästi kirimaaleja keräillen, kunnes jättäytyi pääjoukon keskivaiheille parinkympin kohdalla. Kisan puolivälin kohdalla Niskanen oli tiiviisti mukana voittotaistelussa. Niskanen hiihti rauhassa kakkosena kärkimies Sjur Röthen peesissä. Hieman ennen 30 kilometrin väliaikoja kärkiporukka oli edelleen tiiviisti kasassa. Vetohommissa vuorottelivat venäläiset, norjalaiset ja Niskanen, joka nappasi hetkeksi veturin roolin noin 29 kilometrin kohdalla. 33,3 kilometrin väliaikojen jälkeen nähtiin outo episodi juottopaikalla. Yksi juottomiehistä sohelsi latujen välissä hiihtäjien tiellä. Niskasen ja kärkiporukan meno ei tästä kärsinyt. Suomalainen vaihtoi suksensa ennen viimeistä lenkkiä ja oli 33,3 kilometrin väliajoissa 21:s, 22,2 sekuntia kärjen takana. Sitten tapahtui jotain. Niskanen ei pystynyt enää kuromaan kärkiletkaa kiinni suksenvaihdon jälkeen ja alkoi jäädä jatkuvalla syötöllä. 36,3:ssa Niskanen oli jäänyt jo puoli minuuttia kärjestä. 38,3:n kohdalla Niskanen oli kuronut eroa hivenen, mutta eroa oli edelleen 22,7 sekuntia. Niskasen viimeisen lenkin suksissa vaikutti olevan pito-ongelmia. Suomalainen joutui paahtamaan tasatyöntöä pitkään, mikä vaatii raa’assa kisassa aina veronsa. Niskanen vahvisti asian itsekin jo ladulla huutamalla selvästi ”ei pidä”. 40 kilometrin kohdalla Niskanen oli kärkiporukasta jo reippaasti yli puolen minuutin päässä. Sijoitus painui 20:n huonommalle puolelle, ja voittotaistelu oli lopullisesti murskana. 41,7:n väliajoissa ero oli jo yli 50 sekuntia. 44,6:n kohdalla kärkiryhmä oli kutistunut 19 hiihtäjän kokoiseksi. Niskanen jäi yhä vain lisää. Surkealla suksella liikkunut suomalainen oli kärjestä jo minuutin ja 43 sekuntia. Voiton ratkaiseva seitsemän miehen kopla lähti irti 48,4:n kilometrin kohdalla. Venäjä otti lopussa neloisvoiton Aleksandr Bolshunovin johdolla. Suoran täydensivät Maksim Vylegzhanin , Andrei Larkov ja Ilja Semikov . Niskanen oli lopulta 32:s, yli neljä minuuttia kärjen takana. Erikoinen yksityiskohta on, että paras norjalainen oli Kollenin kotikisassa vasta kuudes. Sijan nappasi Martin Johnsrud Sundby . Markus Vuorela oli maalissa 35:s, Anssi Pentsinen 41:s.