Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kolmas kerta toden sanoi – erokortti on ollut Sipilällä herkässä

Hallituksen merkittävimmän hankkeen, sosiaali- ja terveysuudistuksen kuolinkorinat päättyivät viimein perjantaina, kun hallitus myönsi, ettei uudistuksesta tule tällä(kään) kaudella valmista. Perustuslailliset ongelmat ja niihin liittyvien asiantuntijoiden kuulemisten aiheuttamat aikatauluongelmat tekivät hommasta tekemättömän paikan, mikä oli nähtävissä jo jonkin aikaa. Niin sanotuissa piireissä on tiettävästi jo jonkin aikaa mietitty, kuka painaa nappia ja puhaltaa epätoivoisen pelin poikki. Perjantaina ei kaatunut vain sote vaan myös hallitus, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vei eropyynnön tasavallan presidentti Sauli Niinistölle . Ero on tässä vaiheessa vaalikautta lähinnä symbolinen, koska istuntokausi olisi vedellyt viimeisiä muutenkin. Erokortti on ollut Sipilän pakassa koko kauden. Ensimmäisen kerran hän väläytti sitä jo syksyllä 2015. Silloinkin kyse oli sotesta keskustan ja kokoomuksen riidellessä maakuntien muodostamien sote-alueiden määrästä. –On hyvin todennäköistä, että kävelen huomenna presidentin luokse, Sipilä totesi ennen edessä olleita öisiä neuvotteluja. Ero ei toteutunut, mutta keskustan hellimän maakuntauudistuksen ja kokoomuksen ajaman valinnanvapauden naittaminen ei sujunut ongelmitta jatkossakaan. Eromahdollisuus nousi seuraavan kerran esiin kesäkuussa 2017 Perussuomalaisten hajaantumisen jälkimainingeissa. Lentokoneen ohjaimiin hypännyt Sipilä kertoi jo olleensa menossa viemään henkilökohtaisesti hallituksen erokirjettä presidentille Naantaliin, kunnes kuuli parinkymmenen perussuomalaisen kansanedustajien uudesta kuviosta eli uuden ryhmän muodostamisesta. Hallituskriisi oli jälleen peruttu, mutta vain hetkeksi, sillä sote-uudistuksen ongelmat olivat tulleet jäädäkseen. Yritysjohtajataustainen Sipilä oli hyvissä ajoin ilmoittanut, että pelin henki on tulos tai ulos. Siinä mielessä perjantainen eroilmoitus ei tullut yllätyksenä. Koska hallituskausi oli loppusuoralla joka tapauksessa, ero ei ole niin dramaattinen kuin se olisi ollut syksyllä 2015, jolloin sote-sopan pohjaliemiä kuumennettiin. Hallitus olisi jatkanut joka tapauksessa toimitusministeristönä reilun kuukauden kuluttua pidettävien vaalien jälkeen. Vaalitempuksikin jotkut ovat eroa jo luonnehtineet. Hallituspuolueille soten kaatuminen on isku juuri vaalien alla. Niillä alkaa olla kiire muistuttaa äänestäjiä siitä, että toinen iso tavoite eli työllisyyden nostaminen 72 prosenttiin ja ylikin onnistui. Se mikä tapahtui viimeiseksi, jää helpoimmin mieleen. Tällä kerralla se ei ollut työllisyysharppaus vaan sote. Seuraava hallitus löytää soten edestään, sillä yksimielisyys on siitä, että uudistus tarvitaan. Käytännön toteutuksesta on taas pidettävä kokous jos toinenkin. Tsemppiä ja jaksamista valmisteleville virkamiehille!