Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Sijoitusriskin räjähtäminen silmille on raju fyysinen ja henkinen kokemus – Vasta kun on häätänyt ensimmäisen häirikön, voi kutsua itseään asuntosijoittajaksi

”Minä tykkään riskistä, se pitää mielen virkeänä”. Näin vastasi jääkiekkolegenda Kimmo Timonen , kun haastattelin häntä viime kesänä Osaava Omistaja -kirjaani. Liekö savolaisen huuliveikon vedätystä vai täyttä totta, mutta ihailen hänen asennettaan. Olen ammatiltani riskisijoittaja. Otan päivittäin riskejä. Silti en osaa rakastaa riskejä. Vihaan niitä. Riski kuuluu aina yrittämiseen, sijoittamiseen ja liiketoimintaan. Riski on kuin käärme paratiisissa, ilman sitä asiat olisivat liian helppoja, ja kaikkihan sitä tekisivät. Riskitöntä ja turvallista tuottoa ei vain ole olemassa, usko jo! Monelle riski tarkoittaa rahan menettämistä eli tappiota. Jos pelkää markkinoiden romahtamista, on parempi pitää potti käteisenä, mutta samalla on hyväksyttävä riski menetetyistä tuotoista, jos markkinoiden suunta onkin positiivinen. Pörssisalkussani Outotec, Martela ja ruotsalainen Ratos ovat tarjoilleet minulle pettymyksiä toisensa perään. Jos yhä uskoo yhtiön tulevaisuuteen, kannattaisi kurssilaskusta ostaa ja alentaa täten keskihankintahintaa, mutta vaatii kylmäpäisyyttä ostaa lisää yhtiötä, joka juuri on tuhonnut omaisuuttasi. Usein laskuyhtiön osakkeiden lisääminen salkussa johtaa vain suurempaan tappioon, esimerkiksi jos olisi ostanut Talvivaaraa tai Stockmannia. Putoava puukko on pirun terävä. Yrittäjälle riski on pahimmillaan sitä, että oma koti ja koko omaisuus on pankin lainojen vakuutena, ja perheen toimeentulo riippuu yrityksen tuloista. Jos menee paremmin, voidaan hieman huokaista. Jos menee huonommin, säästetään kaikesta. Vuokranantajalle ei tarvitse osua kuin yksi häiriövuokralainen, joka jättää vuokrat maksamatta ja laittaa kämpän korjauskuntoon, niin usean vuoden tuotot kääntyvät tappioksi. Vasta kun on häätänyt ensimmäisen häirikön, voi kutsua itseään asuntosijoittajaksi. Ennen sitä ei tosiasiassa tunne asuntosijoittamisen riskiä. Olen menettänyt useat yöunet riskien takia. Olen kokenut esimerkiksi tilanteen, jossa ilman yhtä onnistumista olisi seuraavina päivinä edessä ollut isot irtisanomiset. Silloin jännitti ja jopa pelotti. Onneksi siitä selvittiin. Riskin räjähtäminen silmille on raju fyysinen ja henkinen kokemus. Minä ainakin kihisen kiukusta. Silloin on hyvä katsoa peiliin ja arvioida, oliko riski tunnistettavissa, ja olisiko se ollut estettävissä? Riskejä, joihin ei voi vaikuttaa, on mahdotonta hallita. Omat virheet pitää tunnustaa ja ottaa opiksi. Epäonnistumisen hetkellä kuuluu kysyä, mitä opin tällä investoinnilla? Vastuuntuntoon kuuluu pyrkimys minimoida omasta virheestä muille aiheutuneet haitat. Riskit on tärkeä tunnistaa ja tunnustaa. Terve vainoharhaisuus on hyvästä, koska se mitä aluksi epäilet, on usein seuraavassa hetkessä silmilläsi. Teknologiariski on vaikea hallita. Jos jokin ei toimikaan niin kuin piti, sijoittajan roolista sitä on vaikea korjata. Isoimmat vastoinkäymiset ovat kuitenkin olleet lähes aina henkilöriskejä. Joku ei olekaan sitä, mitä esittää, tai teot eivät vastaa puheita. On ikävää pettyä ihmiseen, koska silloin tuntee itsensä petetyksi. Yksi tapaus taisi olla patologinen valehtelija, joka tuntui itsekin uskovan toisen todellisuuden tarinansa. Ikäviä yllätyksiä ovat myös olleet epäeettiset toimintatavat, kuten pikavippikierteeseen ajautuneen päällikön temppu kavaltaa firman lahjakortteja omaan käyttöön. Epärehellisiin ihmisiin pätee vain yksi sääntö: eroon ja äkkiä! Kirjoittaja on pääomasijoittaja ja omistajuuskirjailija. Riskejä, joihin ei voi vaikuttaa, on mahdotonta hallita.