Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tosikkoteemaan viehtynyt Soini pudottelee tietoa tipoittain ja pitää arvuuttelun käynnissä

Pitkään jatkuneeseen arvuutteluun Timo Soinin (sin.) jatkosuunnitelmista saatiin vähän valaistusta tiistaina, jolloin ulkoministeri kertoi jättävänsä eduskuntatyön tähän kauteen. Tietoa osattiin odottaa, sillä Soini sanoi Lännen Median haastattelussa sunnuntaina kertovansa jatkoaikeistaan "plokissa" tiistaina. Soini perusteli ajankohtaa sillä, että eduskuntavaalien ehdokaslistat sulkeutuvat silloin. Soini kuitenkin korosti samaan hengenvetoon, ettei tästä perustelusta voi välttämättä vetää sitä johtopäätöstä, että hän lähtisi eduskuntavaaleihin ehdolle. Vielä tiistaina Soini kuitenkin pystyi pitämään aloitteen jatkostaan tiedottamisessa itsellään. Soinin suunnitelmia on pitkin talvea arvuuteltu tämän monitulkintaisista blogikirjoituksista. Niissä ovat viime aikoina toistuneet muun muassa viittaukset tosikkouteen. –En ikinä mene tosikoille töihin, Soini linjasi viime vuoden päätöskirjoituksessaan 31.12. Samassa yhteydessä hän kertoi yllättävänsä itsensäkin. Toivottavasti Soini ei tarkoittanut tosikoilla kansalaisia, jotka lopulta ovat päättäjien työnantajia. Hieman aiemmin Soini oli viitannut tosikoihin kirjoittaessaan kannanottojensa saamasta palautteesta ja politiikan kielenkäytöstä. –Poliitikon pitää kestää henkistä epämukavuutta. Se on tärkeä ominaisuus. Kun voitat naurun, voitat asian. Tosikot häviävät. Aina. Tosikkoteemaan Soini palasi 17.1. kirjoittaessaan edessä olevasta vaalikeväästä ja sosiaalisesta mediasta. –Vaalikevättä ilmassa. Tosikkojen ja tomppeleiden kulta-aikaa. Viihdettä, jota ei rahalla saa. Vaalit ja tosikot nousivat teemaksi myös reilu viikko myöhemmin. –Mistä tietää, että vaalit on tulossa? Vähemmistöfriikkien puffaus yltyy mediassa. Tosikkomaisuus lisääntyy (26.1.). Soini kertoi tiistaisessa kirjoituksessaan jättävänsä eduskuntatyön mutta ei ottanut kantaa eurovaaleihin. –Minulla alkaa tämän kansanedustajan pestin jälkeen uusi matka. Tienviitassa ei lue määränpäätä, eikä matkan pituutta, Soini muotoili. Meppinä Soini on toiminut jo aiemmin, joten ihan uudesta matkasta siinä hommassa ei olisi kyse. EU-vaalien ehdokasasettelu päättyy vasta huhtikuun lopulla. Siihen asti Soinilla on joka tapauksessa aikaa kynäillä vielä monta blogikirjoitusta, joissa vihjailla tulevaisuudesta ja kerätä medianäkyvyyttä.