Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tähän tiivistyy Tampereen lääkäripula: 9 paikkaa auki, aloittelevan lääkärin palkka 5 000 euroa – vain 11 haki, mutta ylilääkäri on tyytyväinen

Tampereen terveyskeskuslääkäreiden paikkoihin oli yksitoista hakijaa, kertoo vastanottotoiminnan ylilääkäri Kati Myllymäki . Aamulehti uutisoi tammikuun lopussa Tampereen terveyskeskuksien lääkäripulasta. Kaupunki kertoi tuolloin aloittavansa uusien terveyskeskuslääkärien rekrytoinnit helmikuussa. Nyt hakuaika on päättynyt ja paikkoja hakeneita haastatellaan paraikaa. Kaupungilla oli avoimessa haussa yhdeksän paikkaa terveyskeskuslääkäreille. Kaikki paikat eivät ole uusia, vaan osa paikoista on avattu korvaamaan jo lähteneitä lääkäreitä. Paikat isoilta terveysasemilta Myllymäen mukaan paikkoja on ollut haussa kaikille Tampereen isoille terveysasemille, joista jokaisella oli auki 1–2 virkaa. Jotain tiedusteluja tietyistä paikoista on tullut hakijoilta, mutta hakemuksessa ei ole ollut korvamerkittyjä paikkoja tietyille terveysasemille. Hakijat ovat myös pystyneet esittämään toiveen siitä, mille terveysasemalle he haluaisivat mennä töihin. –Kun on kaikki haastateltu ja toiveet kuunneltu, sitten katsotaan, mille terveysasemille he sijoittuvat, Myllymäki kertoo. Haastattelut jatkuvat Myllymäen arvion mukaan ensi viikolle. Hakijoiden joukossa on jo nyt sijaisuuksia tehneitä lääkäreitä. Osa on erikoislääkäreitä, mutta suurin osa hakijoista on Myllymäen mukaan yleislääketieteeseen erikoistumassa olevia lääkäreitä. Myllymäki kertoi Aamulehden Tampereen lääkäripulaa käsittelevässä jutussa , että terveysasemille on ollut vaikea löytää lääkäreitä esimerkiksi yksityisen puolen palkkakilpailun takia. Tampere maksaa aloittelevalle terveyskeskuslääkärille noin 5 000 euron kokonaispalkkaa. Myllymäen mukaan virkoja oli haussa poikkeuksellisen paljon. Vaikka hakemuksia yhdeksään paikkaan tuli niukalti, Myllymäen mukaan niitä tuli kohtuullisesti ja tilanteeseen ollaan tyytyväisiä. Tammelakeskukseen tarvitaan sijaisia Tällä hetkellä on tarvetta myös sijaisille. Suurin tarve on nyt Tammelakeskuksessa. –Jos kaikki eivät tule nyt valituksi heiltä kysytään, haluavatko he jatkaa meillä sijaisina, Myllymäki sanoo. Vaikka kyseessä on mittava rekrytointi, se ei tilkitse Tampereen lääkärivajetta. –En usko, että ihan vastaukseksi tästä on. Sijaistarvetta on isossa kaupungissa paljon, koska tulee äitiyslomia ja sairaalajaksoja erikoistumisiin liittyen.