Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaupunginhallitus linjasi: Kämmenniemen terveyspalvelut säilyvät ennallaan, vaikka terveysaseman kiinteistöstä luovuttaisiin

Tampereen kaupunki aikoo säilyttää nykyisenlaajuiset terveyspalvelut Kämmenniemessä, vaikka nykyisen terveysaseman kiinteistöstä luovuttaisiin. Kaupunginhallituksen kehittämiskokous hyväksyi maanantaina terveysasemien suunnittelun pohjaksi esityksen nykyisen laajuisesta terveysasemien verkostosta. Kokous linjasi, että Kämmenniemen palvelut säilyvät ennallaan. Esityksen mukaisesti myöskään keskustan alueen terveysasemista ei luovuta. Tampere on sosiaali- ja terveyslautakunnan toimeksiannosta selvittänyt mahdollisuuksia terveysasemaverkon tiivistämiseen kaupungissa ja erityisesti keskustassa. Selvityksen mukaan Kämmenniemen terveysasemakiinteistöstä olisi mahdollista luopua. Kiinteistöön kohdistuu 660 000 euron korjausvelka. Kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti Kämmenniemen palvelut kuitenkin säilyvät, vaikka kiinteistöstä luovuttaisiin. –Olennaista on, että Kämmenniemessä pitää tarjota samanlaiset palvelut kuin tähänkin saakka, mutta ne on mahdollista tarjota myös toisessa kiinteistössä, sanoo kaupungin hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen . Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 11. huhtikuuta. Kuosmasen mukaan tuolloin käydään todennäköisesti läpi myös kiinteistövaihtoehtoja Kämmenniemen terveysasemalle. –Nykyisen Kämmenniemen terveysaseman peruskorjaus ei ole kiireellisesti listalla. Siellä voidaan toimia vielä ja jokunen vuosi siellä menee. Suuntana lähitorimalli Kämmenniemen palveluissa suuntana on hyvinvointikeskus- ja lähitorimalli, joka perustuu siihen, että hyvinvointikeskuksessa on laajemmat palvelut ja lähitorilla suppeammat. Kämmenniemeä lähin hyvinvointikeskus sijaitsee Koilliskeskuksessa Linnainmaalla. –Ajatuksena on, että saataisiin tiivistettyä Kämmenniemen palveluita tekemään enemmän yhteistyötä toistensa kanssa. Palvelut kuitenkin säilyvät nykyisessä laajuudessa, Kuosmanen sanoo. Kämmenniemen terveysasemasta luopumisen vaihtoehtona selvityksessä tarkasteltiin mahdollisuutta luopua jostain keskustan alueen asemasta. Jatkosuunnittelun pohjaksi hyväksytyn selvityksen mukaan myöskään keskustan alueen terveysasemista ei kannata luopua, sillä keskustan terveysasemaverkon tiivistämisen riskit ovat hyötyjä suuremmat. Suurin riski on asiakkaiden valuminen kalliimpiin palveluihin. Lisäksi väkimäärä kasvaa etenkin keskustassa ja Hervannan suunnalla. Tampereen kaupungilla on yhteensä 11 terveysasemaa, joista kahdeksan palvelut tuotetaan omana tuotantona. Tampereen keskisellä alueella on neljä terveysasemaa: Hatanpää, Mehiläinen Keskusta, Tammelakeskus ja Tipotie. Terveysasematoiminta muodostaa vain noin 3,5 prosenttia kaikista Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon menoista.