Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Sähkölaitteet aiheuttivat yli 2 500 tulipaloa viime vuonna – suurin yksittäinen syy on lieden valvomaton ja huolimaton käyttö

Sähkölaitteet aiheuttivat Suomessa yli 2 500 tulipaloa vuonna 2018. Eniten sähköpaloja aiheuttivat kotitalouksissa liedet ja uunit (noin 950 kpl), valaisimet (noin 200 kpl) ja kiukaat (noin 140 kpl). –Sähkölaitteesta alkaneen palon syynä on usein ihmisen toiminta, kuten huolimattomuus, käyttö- ja asennusohjeiden vastainen toiminta, huollon laiminlyönti tai laitteen vaurioituminen, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Jukka Lepistö . Yleisin palon aiheuttaja on Tukesin tiedotteen mukaan lieden unohtuminen päälle tai sen kytkeytyminen vahingossa päälle, jolloin liedelle jäänyt ruoka tai palava materiaali syttyy tuleen. Kiuaspalot saavat yleensä alkunsa pyykin kuivattamisesta löylyhuoneessa tai kiukaalle laitetuista sinne kuulumattomista esineistä. Sähköpaloissa kuoli viime vuonna 11 ihmistä. Kuudessa tapauksessa palo alkoi sähköliedestä. Sähköpaloissa on menehtynyt 2010-luvulla keskimäärin 15 ihmistä vuodessa. Sähköpalolla tarkoitetaan tulipaloa, joka saa syttymisenergiansa suoraan sähköstä, esimerkiksi liedestä, kiukaasta, kylmälaitteesta, valaisimesta tai sähköasennuksesta. Sähköpalojen välttäminen Varmin konsti välttää sähköpalot on käyttää sähkölaitteita oikein ja tarvittaessa valvoa laitteita. –Esimerkiksi ruokaa laitettaessa liettä pitää vahtia ja kiukaan tai pesukoneiden päällä ollessa on syytä olla kotona. Liesipalojen ehkäisemiksi on Lepistön mukaan olemassa myös teknisiä ratkaisuja, kuten liesiturvalaitteet, jotka katkaisevat automaattisesti virran liedestä. Sähkölaitteiden asennuksia ja korjauksia saavat tehdä vain sähköalan ammattilaiset, Lepistö muistuttaa. Lepistön mukaan litiumioniakut aiheuttivat viime vuonna arviolta joitakin kymmeniä tulipaloja. Litiumioniakkuja on esimerkiksi kännyköissä, tietokoneissa ja sähköpyörissä sekä tasapainoskoottereissa. Jos akku syttyy palamaan, se palaa räjähdysmäisesti ja sitä on vaikea sammuttaa. Lepistö suosittelee akkupalon sammuttamista joko runsaalla vedellä tai tukahduttamalla hiekalla tai soralla. Lepistö muistuttaa vielä lopuksi, että toimiva palovaroitin on hyvä keino sähköpalojen vahinkojen välttämiseksi.