Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Reetta Hurske ja Nooralotta Neziri juoksevat tänä iltana EM-finaalissa – "Mahdollisuuksia on mihin vaan"

Suomalaiset pika-aitajuoksijoiden oiva vire jatkui myös välierissä EM-hallikisoissa Glasgow'ssa. Miehissä Elmo Lakka pääsi finaaliin välierien aikavertailusta viimeisenä juoksijana. Lakka kellotti ajan 7,70. Italian Lorenzo Perini putosi jatkosta samalla ajalla. Erässään Lakka sijoittui neljänneksi. –Tällä kertaa meni näin, nyt oli tuhannesosat minulle päin. Hieno homma, ensimmäinen aikuisten arvokisafinaali, Lakka iloitsi tiedotteessa. Juoksuunsa Lakka ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. –Ponnistus ensimmäiselle aidalle karkasi yläilmoihin. Lähtöpää ei nyt onnistunut yhtä hyvin kuin alkuerässä, mutta sain onneksi korjattua tilanteen matkalla. Kun oli kovia äijiä vieressä, oli hyvä juosta. Petrattavaa finaaliin jäi. Välierien nopeinta vauhtia piti Espanjan Orlando Ortega , 7,57. Finaali käynnistyy Suomen aikaa kello 20.10. –Finaalissa ei ole paineita, on pelkästään voitettavaa. Lähden tavoittelemaan omaa hyvää juoksua, Lakka teroitti. Neziri: Alkua pitää parantaa Naisten 60 metrin aitamatkan finaali käydään heti miesten perään. Naisissa finalistien joukkoon tiensä raivasivat Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske . Neziri nappasi finaalipaikan suoraan yltämällä välierässään kolmanneksi ajalla 8,04. Kolme sadasosaa heikomman tuloksen merkkauttanut Hurske eteni lopulta samasta erästä finaaliin aikavertailun perusteella. Matilda Bogdanoff karsiutui jatkosta ajalla 8,12. –En voi antaa noin paljon eteen muilla tuossa juoksun alussa. Alku oli pehmeä, mutta loppu tulee hyvin. Alkua pitää parantaa finaaliin, mutta minulla toinen perättäinen juoksu samassa kisassa on aina paljon parempi, Neziri sanoi. Neziri on ollut EM-hallien finaalissa parhaimmillaan kuudes. –Kun saan tuon juoksun alun toimimaan, mahdollisuuksia on mihin vaan, Neziri arvioi. Nezirin aika oli välierien viidenneksi, Hurskeen seitsemänneksi nopein. Ripeimmin välieräkoitoksen taittoi Unkarin Luca Kozak maansa ennätyksellä 7,97. –Odotin, että olisin pystynyt juoksemaan kovempaa, mutta finaalista tule mielenkiintoinen, kun kaikki finalistit mahtuvat sekunnin kymmenyksen sisään, Hurske pohti. Mäkelä haki riskillä pitkiä hyppyjä Kristiina Mäkelä lähti hakemaan yleisurheilun EM-hallikisojen kolmiloikan finaalista Glasgow'ssa parempaa kuin kahdeksatta sijaa. Tavoite toteutui, sillä Mäkelä loikki kuudenneksi tuloksella 14,29. Kuudes sija on Mäkelän uran paras saavutus EM-halleissa. Myös MM-hallikisoissa Mäkelä on ollut parhaimmillaan kuudes. Euroopan mestaruuden voitti Espanjan Ana Peleteiro tuloksella 14,73. –Sanoin ennen finaalia, että kahdeksatta sijaa en enää halua. Vain paremmat kelpaavat ja mitaliin olen tyytyväinen, Mäkelä kertoi tiedotteessa. Mäkelän muut onnistuneet loikat kantoivat lukemiin 13,76 ja 14,12. Kolme viimeistä hyppyään Mäkelä astui yli, kun hän haki riskillä pitkiä hyppyjä. –Yritin pitää juoksun rentona ja tehdä siitä sitten isot loikat. Hain isoa kahta ensimmäistä loikkaa. Parhaassa hypyssä ne tulivatkin, mutta kolmannen loikan ajoitus ei ihan toiminut, Mäkelä perkasi. Mäkelä kohensi talvella sisäratojen SE-lukemiksi 14,38. Hyppääjän mukaan yhteistyö valmentaja Tuomas Sallisen kanssa on toiminut hyvin. –Minä olen ollut vähän hukassa sen kanssa, kuinka voisin hypätä pidemmälle. Sallinen tietää, kuinka se on mahdollista, ja nyt minäkin tiedän kuinka pystyn tulevaisuudessa pidempiin loikkiin. Tästä on oikein hyvää jatkaa kesää kohti, Mäkelä luonnehti.