Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Suomen viesti sujui 28 kilometriä käsikirjoituksen mukaan, kunnes niskaan tuli katkeransuolaista vettä

28 kilometriä miesten viesti eteni suomalaisten laatiman käsikirjoituksen mukaan. Avausosuudella Ristomatti Hakola hoiti tonttinsa. Miehen ainoa tehtävä oli, ettei kärki karkaa. Hän onnistui lähes kiitettävästi. Iivo Niskane n latoi vettä kiukaalle osuutensa viimeisellä kierroksella. Ranska ja etenkin Ruotsi tippuivat. Ruotsin taktisesti umpihölmö Calle Halfvarsson sammui Niskasen löylyissä kuin saunalyhty. Suomi, Norja ja Venäjä tulivat puoli minuuttia ennen Ruotsia vaihtoon. Kolmannella osuudella länsinaapurin Jens Burman teki ”halfvarssonit”. Hän ajoi kärjen kiinni, kunnes viisi kilometriä ennen maalia tuli noutaja. Ruotsi tippui mitalivahdista. Matti Heikkinen roikkui terrierimäisesti Aleksandr Bolshunovin ja Sjur Röthen kanssa toiseksi viimeiseen nousuun asti vetämättä metriäkään. Sitten iski happohyökkäys. Suomalainen jäi kärkiduosta 17 sekuntia. Ranska tuli kantaan 7,6 sekunnin päähän. Oli etukäteen selvää, ettei Suomi taistele kultamitalista, mutta ankkuri Perttu Hyvärisen kannalta olisi ollut kullanarvoista, tai pikemminkin pronssinarvoista, että hän olisi päässyt osuudelleen Norjan ja Venäjän peesiin. Hyvärinen oli ankkurina pehmeä. Hän antoi avaimet ranskalaisen Richard Jouven käteen, eikä sprinttihiihtäjä jättänyt ovea avaamatta. Olisiko Hyvärisen pitänyt yrittää karistaa mies, joka on parhaimmillaan tällä kaudella maailmancupin normaalimatkalla ollut 41:s, kannoiltaan ennen stadionia? Ehdottomasti. Miksei hän tehnyt niin? Ilmeisesti ei ollut paukkuja. Hyvärinen ja Jouve jäivät seisoskelemaan mäen päälle ennen viimeistä pitkää laskua. Suomalainen reagoi ranskalaisen valelaukaukseen ja lähti ensimmäisenä laskuun. Ranskalainen tuli peesistä sauvoittaluistelua suomalaisen ohi ja kiihdytti mitaleille. Se oli todella ennakoitua. Maalissa näki, että suomalaisia harmitti isolla V:llä. Viime vuonna olympiaviestissä tuli neljäs sija, Lahden MM-kisoissa viides. Nelostila oli Suomelle Seefeldissä kolmas. Krista Pärmäkoski kympillä ja Iivo Niskanen 15 kilometrillä kokivat saman kohtalon. Suomen maajoukkueen 4–5 hiihtomitalin tavoite Seefeldistä on ennen päätösmatkoja utopiaa. Yhteen jäävät.