Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Valmentaja pakeni kännissä ja törmäsi poliisiautoon, dopingsalkku unohtui... Itävallan edellinen dopingsotku muistuttaa Lahden 2001 tapahtumia

"Mysteerimies Itävallasta vei Mikan hopean". Näin luki Iltalehden otsikossa vuonna 1998 Naganon olympiakisojen 10 kilometrin perinteisen etenemistavan väliaikalähtökilpailun jälkeen, kun tuntematon itävaltalainen Markus Gandler nappasi hopeaa kahdeksan sekunnin erolla Mika Myllylään . Startin voitti Björn Dählie . –Se oli uskomatonta. Olin hyvässä kunnossa, mutta sain kovan flunssan muutamaa viikkoa ennen kisoja. Minulla oli vain yksi kansallinen kisa ennen Naganoa, Gandler muistelee 21 vuotta myöhemmin Seefeldin casinolla. Gandlerin ansioluettelossa ei ollut kuin yksi palkintopallipaikka maailmancupissa ennen olympiahopeaa. Ja sekin oli vuodelta 1989 Calgaryn vapaan 15 kilometriltä. –Nagano oli elämäni kisa. Ainoa ongelma oli, että tietokoneet olivat menneet pimeiksi, enkä saanut väliaikoja. Vasta kilometri ennen maalia kuulin aikani. Aloitin yleensä aina kovaa, mutta siinä kisassa en. Menetin ne kahdeksan sekuntia, jotka hävisin Björnille, kisan alussa. Koutsini sanoi, miksi olin tyhmä ja aloitin hiljaa. Minä olin hopeaan tyytyväinen, Gandler naurahtaa. Pikapyrähdys huipulle Mysteerimies käynnisti Itävallan pikapyrähdyksen maailman huipulle. Vuonna 1999 tuli jättipotti, kun Ramsaun MM-kotikisoissa irtosi viestikultaa kilpailussa, jossa Suomi oli ennakkosuosikki. –Ihmettelin, kun Harri Kirvesniemi ei pystynyt seuraamaan minua avausosuudella. Olin huojentunut maalissa, kun kuulin, että Suomella oli suuria pitovoiteluongelmia. Siihen aikaan meillä oli jopa painetta: ei viestikultaan, mutta mitaliin. Viestimiehet Gandler, Alois Stadlober , Mihail Botvinov ja Christian Hoffmann voittivat vuosina 1998–2006 yhteensä seitsemän henkilökohtaista arvokisamitalia. Kruununa oli Salt Lake Cityn vuoden 2002 olympiakisojen 30 kilometrin vapaan kisan kaksoisvoitto, kun alkuperäinen kultamitalisti Johan Mühlegg hylättiin dopingin vuoksi. Menestystä vauhditti läheinen yhteistyö itävaltalaisen suksitallin Fischerin kanssa. Kaikki Alppimaan miehet hiihtivät Fischerillä Venäjältä loikannutta Atomicin tallin Botvinovia laskematta. –Meillä oli muutama lahjakas kaveri, jotka koottiin 1990-luvulla yhteen. Saimme Itävaltaan paljon hyviä valmentajia. Oli päävalmentaja Walter Mayerista mitä mieltä tahansa, hän oli todella kova valmentaja. Ehkä oli asioita, jotka eivät ole hyväksi lajille, mutta valmentajana hänellä oli loistava tatsi, miten treenataan. Hän saattoi sanoa, että nyt teet liian lujaa, joten otat iisisti ja teet uuden ohjelman mukaan. Harva valmentaja omaa sellaisen otteen. Pako rikospaikalta Walter Mayer on monille hiihdon seuraajille tuttu nimi. –Hän on samanlainen henkilö kuin Suomessa Kari-Pekka Kyrö . He ovat vähän outoja persoonia, jotka menevät aina rajoilla. Mutta he todella osasivat valmentaa. Oli historia mikä tahansa, voit silti olla paras valmentaja. Ei se tarkoita, että he ovat pahoja tyyppejä. Suomalaisilta jäi lääkärilaukku Ala-Tikkurilan Shellille, Mayerilta jäi runsaasti dopingaineita Salt Lake Cityn mitalijuhliin. Valmentaja joutui jäähylle, mutta riitautti asian. Pitkällisten lakitupavääntöjen jälkeen voimaan jäi olympiatoimintakielto. Mayer ja Team Austria joutuivat hiihto- ja olympiaherrojen luupin alle. Torinossa 2006 rysähti samaan tapaan kuin suomalaisilla Lahdessa 2001. –Aloitin Itävallan hiihdon ja ampumahiihdon urheilujohtajana vuonna 2003, jonka jälkeen sattui paljon hevonpaskaa. Torinossa oli asioita, joita ei olisi pitänyt olla. Siitä tuli politiikkaa. Kukaan ei oikein tiedä, mitä se oli. Tarinat Torinossa etenivät kuin elokuvissa. Italian poliisi oli saanut vihiä, että Mayer on kisapaikalla dopingsalkun kanssa. Viranomaiset tekivät ratsian. Mayer ja pari urheilijaa pakenivat. Luotsi pääsi Itävallan puolelle, mutta kolaroi poliisien kanssa. Tuli rattikäry ja dopingkäry, vaikka yksikään Mayerin urheilija ei antanut positiivista testitulosta. Mayerin ohella ampumahiihtäjät Wolfgang Perner ja Wolfgang Rottmann sekä hiihtäjät Martin Tauber , Jürgen Pinter , Johannes Eder ja Roland Diethart joutuivat jäähylle. –Kaikki olimme oikeudessa, mutta siitä ei tullut mitään tuomiota. Se vei kuusi vuotta, eikä ketään kiinnostanut hiihto Itävallassa sen jälkeen, yhä Itävallan hiihtopomona toimiva Gandler muistelee. Mielenkiintoinen yksityiskohta Torinon tapahtumissa on, että Itävallan Ramsaussa viidenkympin kisaan virittäytynyt Botvinov ilmaantui lähtöviivalle ja otti pronssia –eikä kärynnyt. On arvioitu, ettei Itävalta tai Suomi ollut viime vuosikymmenillä sen pahempi dopingmaa kuin kilpailijat. Doping oli silloin kiinteä osa huippu-urheilua. –En sanoisi, ettei se aika ollut puhdasta. Jos on jotain muuta väitettä, se täytyy todistaa. En voi sietää huijausta. En käyttänyt koskaan dopingia, vaan olen aina ollut absoluuttisen puhdas, Gandler kiihtyy. Tähdellä murheita Itävalta palasi yhden urheilijan voimin maailman huipulle vasta viime kaudella. Teresa Stadlober olisi Korean olympiakisoissa voittanut kolmellakympillä mitalin, ellei olisi eksynyt reitiltä. Miehissä Dominik Baldauf ja Max Hauke ovat maailmancupissa ottaneet muutamia pisteitä näillä lumilla. –Olen pettynyt, kun en ole kuudessatoista vuodessa tehnyt riittävästi, että olisin saanut enemmän maailmanluokan urheilijoita, Gandler huokaa. Itävallassa on Gandlerin arvion mukaan reilut satatuhatta hiihdon harrastajaa, mutta lisenssihiihtäjiä vain 100. –Meillä ovat olosuhteet ja puitteet kunnossa, mutta nuoria ei kiinnosta. Itävaltalaisnuoret pitää saada pois sisältä vuorille ulkoilemaan samaan tapaan kuin minun sukupolveni teki nuoruudessa. Hiihto on Itävallassa keskisuuri talvilaji. ORF -kanavan hiihtolähetyksiä seuraa keskimäärin 200 000–300 000 katsojaa. Alppihiihdolla on 1–1,5 miljoonaa ja mäkihypyllä noin miljoona katsojaa. Ampumahiihto on hieman hiihtoa suositumpi tv-tuote. Piikki lihassa Vaikka Itävalta pääsi Torinon tapahtumien jälkeen jaloilleen, taustalla vaani koko ajan D-peikko. Maailman eturiviin pulpahtanut Johannes Dürr kärähti eposta Sotshin olympiakisoissa 2014. –Se oli yksi elämäni kamalammista tilanteista. Uskoimme häneen. Hän oli 2-3 vuotta sairaana, mutta satsasimme häneen ennen Sotshin-kautta. Dürr sai kahden vuoden kakun. Hän on yrittänyt paluuta ja tehnyt varainhankintaa kirjan ja dokumenttielokuvan avulla. Molemmissa hän esittää kovia väitteitä hiihdon dopingkulttuurista, myös Itävallassa. –Dürr on piikki lihassani. Hän sai rangaistuksen ja kärsi sen, kunnes teki paluun 4-5 vuotta myöhemmin. Sitten tuli uutta paskaa. Etenkin se oli törkeää, mitä paskaa hän sanoi muista urheilijoista. En haluaisi edes puhua koko ihmisestä, vaan keskittyä oikeisiin urheilijoihin. Ei dopingissa ole järkeä. Jos huomaan, että meillä on systemaattista dopingia, eroan tehtävästäni. Keskiviikkona dopingtarinaan saatiin uusi synkkä luku. Poliisi teki Seefeldissä isot ratsiat muun muassa isäntämaa Itävallan joukkueen hotelliin. Baldaufia ja Haukea epäillään veridopingista. Kaksikko jäi kiinni kiinni itse teossa. Toisella urheilijoista oli vielä neula kiinni käsivarressa, kun poliisit saapuivat paikalle. Seefeld