Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

"Kun tarvittiin eniten apuja, niin hän oli mies paikallaan" – Karri Kivi antoi voitosta kiitosta tshekkivahdille

Suorasta pudotuspelipaikasta haaveileva Ilves haki Lappeenrannasta SaiPalta isot pisteet maalein 2–3 (0–0, 1–2, 1–1). Voittomaalin ampui kahdeksan minuuttia ennen loppua Joona Ikonen . Voitto ei nostanut Ilvestä ylemmäs kahdeksannelta sijalta, mutta piste-ero alapuolelle SaiPaan kasvoi neljään ja suoraan pudotuspelipaikkaan eli kuudenteen sijaan matkaa on saman verran. –Tämä oli kova päivä meiltä. Tässä vaiheessa sarjaa kolme pistettä tarkoittaa myös kuutta pistettä. Tätä samaa rummutusta se on runkosarjan loppuun saakka. Saatiin venyä. Hyvä päivä tuloksellisesti, hehkutti tyytyväinen päävalmentaja Karri Kivi . Tasakentällisin Ilves oli varsinkin kaksi jälkimmäistä erää lappeenrantalaisia edellä ja pystyi rakentamaan vauhdikkaiden rintamahyökkäysten kautta säännöllisesti maalipaikkoja. SaiPan vaarallisuus perustui enemmänkin sattumaan ja ylivoimaan. Ilves kärsi kahteen erään peräti viisi alivoimaa, mutta ylivoimakentälliset pääsivät töihin koko ottelussa vain kerran. Ilveksen yksi ehdottomista tähdistä oli nuori tsekkivahti Lukáš Dostál, joka pelasi erinomaisesti. –Alivoima toimi hyvin, vaikka yksi takaisku heilahtikin. Oltiin siihen suoritukseen kyllä tyytyväisiä. Päivän parhaita anteja oli Dostalin suoritus. Kun tarvittiin eniten apuja, niin hän oli mies paikallaan, Kivi kehui suojattiaan. Maalinteon ottelussa aloitti toisen erän alussa Arttu Ruotsalainen näyttävillä veivauksilla. Ykköskentän sentteri pelasi loistavan ottelun luoden hyökkäyspäähän uhkaa vaihdosta toiseen yhdessä Teemu Rautiaisen ja Eemeli Suomen kanssa. –Ketjukaverit saivat katkaistua SaiPan avauksen ja Rautiainen näki mut maalin edessä yksin. Siinä oli aika paljon aikaa ja päätin vain viedä kiekon niin pitkälle, ettei veskari pysy mukana. Sain laittaa kiekon tyhjiin, Ruotsalainen kertasi vaatimattomasti. SaiPa tuli ottelussa kaksi kertaa tasoihin. Ensimmäisellä kerralla Juuso Antonen vei Ilveksen uudelleen johtoon puolessa minuutissa ja kolmannessa erässä vastaavassa tilanteessa Ikonen ampui parissa minuutissa voittomaaliksi jääneen osuman. Kiekko-otteluiden luonteeseen usein kuuluvaa loppuhetkien paniikkia yhden maalin johdossa ei Kisapuistossa nähty. Ilves pelasi todella maltillisesti viimeiset minuutit kellosta pois, piti huolen kiekosta, eikä sortunut passiivisuuteen tai hölmöilyyn. –Tasakentällisin homma oli hyvin hallussa, varsinkin kolmas erä. Ei hirveästi annettu SaiPalle paikkoja ja ne pari maalia tuli vähän puskista, ei kunnon hyökkäysten kautta, Ruotsalainen muisteli. –Oli kova homma joukkueelta, että vaikka ne pari kertaa tulikin rinnalle, niin maltettiin painaa hommia ja tehtiin vielä voittomaali loppuun. Loppuhetket puolustettiin tosi hyvin.